tiistai 26. helmikuuta 2013

Hiihtämässä

Kävin tänään ostamassa juoksuvyön talvella hiihtämistä ja kesällä juoksemista varten. Ei tosiaan ollut laadultaan parhaasta päästä.. Ensin kun laitoin Emmin siihen kiinni ja se nykäisi vähän lukko aukesi heti, yritin sitten laittaa sen vähän erilailla ja hetken se niin pysyikin, mutta kun Emmi nykäisi uudestaan lukko irtosi kokonaan ärg! Solmimalla sen onneksi sai pysymään kiinni. Muuten se on kyllä tosi kätevä, koska siinä on selässä isot taskut joissa on tilaa kahdelle pullolle ja muita erikokoisia taskuja mihin yhteen vaikka järkkärikin mahtuu!

Hiihdettiin vähän pidempi lenkki tällä kertaa. Alussa Emmi oli niin energinen, että kaatuilin vähän väliä ja E:lle sai olla huutamassa koko ajan.. Kun pahimmat energiat olivat lähteneet pystyttiin alkamaan hiihtämään kunnolla ja lenkistä tuli tosi kiva vaikka alku vähän synkältä näyttikin. Lopussa Emmi alkoi olla jo niin väsynyt , että ei oikein jaksanut vetää enää kunnolla, mutta pikkuisella tsemppauksella jaksoi pienellä vedolla mennä lenkin loppuun. Kotiin tultaessa Emmi pääsi tassupesulle ja -rasvaukselle, jonka jälkeen meni heti nukkumaan :)







lauantai 23. helmikuuta 2013

Hola!

Terveisiä Teneriffalta :) ! Eilen illalla palattiin kotiin reissusta. Kotona oli vastassa iloisempaakin iloisempi Emmi. Emmin viikko oli sujunut hyvin, pieniä pahuuksia oli tullut tehtyä kuten ruokaa pöydästä varastettua ja teki kalliisiin lapasiin ja pipoon reiät (=Emmin omaa hienoa designia).
Tuliaisia ei tullut ostettua ainoastaan ihmiselle vaan myös koirille. Emmi sai hienon huivipannan ja paljon nameja, kelpasi! Eläinkauppoja nähtiin todella paljon, mutta vain neljässä tuli käytyä (vikana päivänä huomasin ihan meidän hotellin lähellä yhden ison eläinkaupan jonne olisi ollut kiva päästä, mutta tosiaan istuin silloin bussissa matkalla lentokentälle joka teki sen mahdottomaksi).


Huomasin, että yorkshirenterrieri on sielläpäin jokin ihme muotirotu, koska tyyliin joka toisella vastaantulijalla oli sellainen. Myöskin tuli huomattua että jokaisessa eläinkaupassa myytiin sellaisia remmejä joissa oli vain käden kohdalla nahkaa ja muuten se oli ketjua ja niitä näki monella koiralla, outoa koska luulis että se ketju tulisi kuumaksi siellä lämmössä.
Tosi monet ihmiset lenkittivät koiriaan vapaana eikä mikään koira tapellut toisen koiran kanssa tai edes haukkunut. Se olisi mahdotonta Suomessa. Kulkukoiria en nähnyt, tosin parista en ole varma olivatko kulkukoiria vai eivät.
Käveltiin yhtenä päivänä rannassa ja nähtiin että joku piti pari viikkoisia koiranpentuja korissa ja heidän vieressä oli jokin kyltti, kylttiä en lukenut koska kuvittelin heti että siinä olisi pentujen hinnat ja joku idootti oli myymässä niin pieniä pentuja. No, seuraavan kerran kun oltiin rannassa ja kuljettiin uudestaan pentujen ohi päätin  lukea kyltin. Siinä vaiheessa alkoi vähän hävettämään, koska kyltissä luki että "asumme kadulla ja tarvitsemme rahaa elämiseen" tai jotain muuta vastaavaa ja huomasin vasta sitten että kyltin edessähän oli viltti jossa oli kolikoita. Koiria oli emon ja pentujen lisäksi muutama, eivätkä kukaan koirista ollut huonosti hoidetun näköinen, päinvastoin jokainen koira oli iloinen ja sosiaalinen eikä yhtään laiha (osan voisin laittaa jopa laihdutuskuurille).
 Muutamana päivänä käveltiin pentujen ohi siinä toivossa että kenties pääsisin niitä rapsuttelemaan.
Vikana päivänä jäätin istumaan pentujen vieressä olevalle penkille, samantien mies toi molemmille omat pennut syliin. Ei hitsit ne oli suloisia! Mulla oli rauhallinen rentoilija narttupentu joka kävi heti nukkumaan toisin kuin Jekun omistajalla joka oli saanut syliinsä kitisevän vilkkaan urospennun. Mies ei edes vilkaissut meihin vaan lähti käymään jossain, joitain hänen kavereita siihen jäi, mutta hekään eivät erityisemmin välittäneet meistä. Varmaan tunti siinä istuttiin ihastellen suloisia vauvoja ja pitäen niitä sylissä. Jossain vaiheessa mies tuli takaisin sanomaan meille että "mother milk" ja vei pennut juomaan maitoa emoltaan. Mentiin myös silittelemään aikuisia koiria ennen kuin lähdimme ja pitihän meidän tietysti antaa vähän rahaa näille suloisuuksille..:')




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!♥


Trimmaukseen-->

Emmi oli alkanut tossa viime aikoina näyttämään hirveeltä räjähtäneeltä karvakasalta. Korvakarvat sojotti minne sattuu ja tassukarvat oli ihan järkyttävät, alko oikeest naurattamaan ne oli ainakin 3cm pitkät!:D Empä oo aikasemmin yhtä komeita tassukarvoja nähnyt, haha. 
Ettei meille kaikki vastaan tulijat nauraisi ja että välttyisimme kasvattajan pyötymiseltä (jonka olisi oikeest varmaan tehnyt jos olisi nähnyt Emmin ;D) päätin vihdoinkin ottaa sakset käteen, nostaa Emmin pöydälle ja leikata ne järkyttävän naurukohtauksen antaneet tassukarvat menemään. Korvakarvatkin sitten leikkasin koska nekin tosiaan olivat hieman pommin alle jääneen näköiset, vaikka Emmi oli valmis poistumaan trimmauksesta jo esimmäisen tassun kohdalla. Tosi pitkään meni mikä ei ole ihme, pitäis ehkä trimmata toi koira useammin..:D

Luonnossa noi oli vielä pidemmän näköiset :D
Ei tarvitse valittaa, mä en tosiaankaan ole mikää maailman mahtavin trimmaaja, mutta eipä kotikoiralla tarvitsekkaan olla mitkään täydelliset karvat ;)

Eilinen päivä meni tosiaan trimaamisessa, mutta ehittiin me Mimin ja Emmin kanssa kuitenkin metsässä käymään.
Tänään mentiin E:n ja Jekun kanssa reilun kahden tunnin remmilenkille sellaiseen paikkaan jossa ei olla ennen käyty, Emmi tykkäsi kun sai vähän uusia hajuja ja olihan se ihan mukava munkin mielestä saada vähän uuttaa maisemaa vanhan tutun tilalle ;). Oon tosiaan yrittänyt tällä viikolla varata aikaa E:lle paljon, koska se ei varmaan osaa aavistaakkaan että sen omistaja istuu perjantaina aamu seitsemältä lentokoneessa Jekun omistajan kanssa nokka kohti Teneriffaa ja hänet "hylätään"  ja "laitetaan" menemään Ellan luokse Porvooseen hoitoon siksi ajaksi.  No ei vaineskaan eiköhän Emmille tule olemaan hauska viikko luultavasti vinkuu vähän meidän perään kun lähdetään (tai nukkuu, koska poistumme kodista viiden aikaan jolloin Emmi normaalisti vetää sikeitä) ja myöhemmin "unohtaa" meidät eikä huomaakkaan kun ollaan jo palattu takaisin. Jekunkin kohdalla on luultavasti sama juttu. 
Epäilen että tämä viikon erossa olo on raskaampaa meille omistajille kuin koirille, haha.

maanantai 11. helmikuuta 2013

hiihtoa

Käytiin kyllä viikonloppuna hiihtämässä, mutta en sitten viitsinyt siitä erillistä postausta väsätä, koska ei tullut otettua kuvan kuvaa sillä lunta satoi niin paljon että se kasteli kameran hetkessä. Muutenkaan ei ollut mikään paras hiihtkolenkki koska ladut oli ihan surkeat joten oli tosi raskasta hiihtää, Emmiäkään ei siiten huvittanut joten juoksi vain vierellä..
Tänään päätin mennä räpsimään kuvia, joita saatte nyt katsella korvaukseksi siitä kun en saanut sitä postausta väsättyä vaikka kuinka lupailinkin :D.




Slurps!






Tumps!

Emmillä on nättejä ilmeitä :D

torstai 7. helmikuuta 2013

Jekku kyläilee

Me ei olla tällä viikolla puuhasteltu mitään erikoista, joten ei ole ollut oikein mitään mistä kirjoittaa, kameraakaan ei ole tullut otettua esille.. Emmi alkoi eilen vaikuttamaan hieman turhautuneelta tähän, joten pyysin sitten Jekun omistajaa ottamaan Jekun mukaan (oli tulossa muutenkin meille) kyläilemään. Emmi oli heti että "Jee! vihdoinkin tässä talossa tapahtuu jotakin!" Jekun nähdessään :D . Käytiin koirien kanssa lenkillä ja lenkin jälkeen saivat riehua sisällä. Teidän iloksi kaivoin kamerankin esiin ettei postauksesta tulisi liian tylsä, no, mutta viikonloppuna mennään hiihtämään joten silloin voisin vähän räpsiä kuvia :)



sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Mökkeilyä+haaste


Pahoittelen että joistain vanhemmista poustauksista on kadonnut kuvat :(
Oltiin viikonloppuna mökillä pitkästä aikaa. Voi sitä Emmin riemua kun tajusi autosta ulos päästyä missä oltiin   :'D. Koirat tosiaan saavat olla ihan vapaana missä haluavatkaan mökin pihassa, koska siellä ei ole suurta vaaraa törmätä muihin, Emmi sitten päätti kun kerrankin saa olla yksin ulkona ei hän aijo tulla enään ollenkaan sisään, joten Emmi vietti sitten melkeen koko viikonlopun ulkona. Ella ei ollut niin hyvä ulkokoira kuin Emmi eli oli välillä sisällä Emmi taas vain suostui tulla sisälle yöksi. Emmi oli kyllä niin onnellinen kuin vaan voi olla, vaikka kuinka usein kävin pyytämässä sitä sisään ei suostunut tulla vaan halusi nukkua ulkona lumihangessa ♥. 















Lauantaina olin tutulla kyläilemässä, joten koirat jäivät muiden kanssa mökille. Koirat olivat sitten olleet kahdestaan ulkona ja yhtäkkiä oli kuulemma kuullut kauheita tappelun ääniä. Siellähän tapeltiin oikein kunnolla tiedä sitten mistä (lelusta?), koirat saatin kyllä irti toisistaan. Sen jälkeen Ella alkoi niin hirveesti oksentamaan että oli ehditty jo pelätä mahalaukun kiertymää, mutta onneksi meni ohi viidessä minuutissa. Loppu viikonloppu vietettiin onneksi sovussa. Käytiin lenkkeilemässä ja pulkkailemassa, koirat saivat sitten juosta oikein kunnolla mäkeä ylös ja alas :D

On se ihan nätti piski :D
Kiiitos Riina haasteesta!
Kerran aikaisemmin olen tämän haasteen tehnyt ja silloin jo teki tuskaa keksiä minusta 8 asiaa ja nyt pitäis vielä keksiä uudet kahdeksan :D, joten ajattelin helpottaa itseäni ja tehdä ne Emmistä tällä kertaa.

Tässä tunnustuksessa kerrotaan siis kahdeksan satunnaista asiaa itsestään, jonka jälkeen se pistetään eteenpäin kahdeksalle muulle blogille.

Emmi...
1. ..inhoaa autolla matkustamista
2. .. syö royal canin medium adultia 
3. ..ei tykkää kauheasti uida
4 ..on mukavuudenhaluinen koira
5. ..rakastaa etsiä kaikkea mahdollista
6. ..teki kerran sillein kun olin sekoittanut jotain m&m:stä ostettua "kalamössöä" ja sen nappuloita sekaisin ei suostunut syömään ruokaansa muuten kuin napsimalla omat nappulat kalan seasta ja jättämällä kalan kuppiin, en taida ostaa enään toiste :DD
7. ..on välillä tosi outo esim. perjantaina kun sen maha murisi yritin antaa sille vähä jotain ruokaa jota ei kuitenkaan suostunut syödä, joten annoin kinkkua ja sitäkään ei suostunut syödä vaan käänsi vain päänsä pois! Kaikki ketkä tuntee Emmin vähänkään paremmin eivät usko tota todekseen, en kyllä mäkään uskois jos en olisi nähnyt :D
8. ..on paras!