Pienenä itkin aina kun oli uusi vuosi, koska inhosin sitä rakettien ääntä. Siitä voi päätellä, että en vieläkään ole uuden vuoden ystävä. Mun mielestä on ok jos ammutaan muutama raketti silloin kun niitä saa ampua, mutta harvat sitä noudattaa, valitettavasti. Mä en kestä katsoa kun eläimet kärsii ne kun elävät hetkessä joten eivät voi tajuta sen loppuvan aikanaan vaan yrittävät päästä turvaan johonkin missä olisi rauhallista.
Se kun ammutaan raketti väärään aikaan saa minut raivon partaalle ja jos näkisin ampuja saisi kyllä sellaset huudot ja valitukset että luulisi lopettavan.
Meilläpäin alettiin ampua raketteja ainakin kolme päivää ennen uutta vuotta, aikaisimmat raketit lensivät ilmaan aamu yhdeksältä. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että ärsytti. Emmihän pelkää raketteja. Ekat raketit mitkä se kuuli saivat aikaan hirveän vetämisen ja läähätyksen, Kityn mukana oleminen rauhoitti kuitenkin Emmiä.
Maanantaina pamahti sitten oikein kunnolla meidän lähellä ja se jos mikä säikäytti Emmin kuoliaaksi. Se yritti riuhtoa itsensä pannasta, vinkui tai suorastaan huusi, tärisi ja lähti kauheella kiirellä kotia kohti. Sillä hetkellä päätin, että meidän on päästävä pois heti kun on mahdollista.
Meidän oli tarkoitus lähteä seuraavana päivänä Porvooseen, mutta katsoin jo silloin bussin ja lähdin noustamaan rahaa lippua varten. Pankkiautomaatti on tosi lähellä meitä, mutta sen lyhyen matkan aikana kuului ainakin kymmenen pamahdusta ja oli tosiaan vasta maanantai. Metroasemalla Emmi tärisi jaloissani ja juoksi metroon kun se saapui. Bussiakin jouduttiin odottamaan ulkona. Emmi makasi koko ajan bussipysäkin penkin alla läähättäen ja täristen. Bussissa Emmi oli vielä paniikissa joten päätti sitten stopata käytävälle, olikin melkoinen työ saada siirrettyä se pois siitä. Bussista me hypättiin autoon ja ajettiin siitä suoraan maalle Emmi sylissä istuen, koska ei uskaltanut liikkua. Maalla ei onneksi ammuskeltu, joten Emmi sai olla rauhassa.
Uutena vuotenakaan kukaan ei pamautellut ennen pimeää. Aamulla iskä oli vienyt koirat juoksemaan metsään, vaikka kielsin pitämästä vapaana, mutta ei onneksi mikään ollut pamahtanut. Päivällä vein Ellan vetolenkille ja Emmi vietiin samaan aikaan myös ulos. Puoli kuusi pissatin vielä Emmin, jostain kaukaa alkoi jo kuulua pamahduksia. Kukaan ei ampunut lähellä joten saatiin olla rauhassa koko ilta. Vein Ellan ulos kahdeksalta, mutta sehän ei välitä mitään raketeista. Me ei osallistuttu tänä(kään) vuonna rahan ampumiseen taivaalle.
Puoli kahdeltatoista Emmi rupesi vinkumaan joten käytin sitä vähän ulkona. Rakettien ääni kuitenkin kuului sen verran kaukaa joten vain kuunteli muttei pelännyt. Vuoden vaihtuessa kauempana ammuttiin jo reippaasti, mutta meidän lähellä olevista taloista ei kukaan. Yksi naapureista ampui jossain vaiheessa kaksi rakettia joista toisen näin sivusilmällä, joka olikin ainoa näkemäni raketti tänä vuonna. Emmi säikähti silloin ekaa kertaa, ei onneksi mitenkään hirveesti, mutta sen verran, että rupesi läähtämään ja siirtyi makkariin nukkumaan.
Muita raketteja ei sitten tullutkaan joten meillä oli koirien kannalta hyvä onni tänä vuonna. Tietysti siitä on tullut jonkinlainen perinne kun on uusi vuosi niin katsellaan raketteja ja tänä vuonna niitä ei näkynyt joten olihan se vähän hassua, mutta mielummin näin kun, että olisi ammuttu. Monet koirat pelkäävät uutta vuotta kuten meidän Emmi, jotkut taas eivät välitä mitään. En kuitenkaan usko minkään eläimen nauttivan rakettien ampumisesta, jos jotkut niistä jo sattuu minunkin korviin en edes halua tietää miten eläimet ne kuulee..
Ammuttehan aina raketit uutena vuotena kello kuudesta aamu kahteen, olkaa kilttejä jos näätte joidenkin ampuvan väärään aikaa sanokaa siitä niille.
Ollaan nyt taas kaupungissa ja olen kuullut tätä postausta kirjoittaessa useamman pamahduksen vaikka uusi vuosi meni jo, surullista. En uskalla vähään aikaan pitää Emmiä irti, koska kuitenkin joku älypää päättää juuri meidän kohdalla ampua raketin.
Lauantaina Jekun omistaja tuli meille yöksi, tietenkin pikkumusta mukanaan. Ihmisten lisäksi koirilla oli hirmu kivaa, leikkivät koko ajan. Käytiin koirien kanssa lenkeillä, sää vaan oli tylsän sateinen.
Sunnuntaina äitini halusi viedä koirat aamulenkille. Päivällä me suunnattiin Uutelaan jossa oli taas schipperkekävely. Emmi käyttäytyi hyvin, parille nartulle jotka tulivat haistelemaan naamaa se vähän ärähti, mutta yhden uroksen kanssa olisi mielellään leikkinyt. Ohikulkijat kommentoivat meidän suurta laivakoira laumaa ja Emmiä kuinka se poikkesi muista ulkonäöllään. Sää oli kovin harmaa joten ei paljoa innostanut kuvailla.
Mentiin sitten pariksi tunniksi kotiin, jonka jälkeen lähdettiin keskustaan katsomaan hienoja valoja Emmin kanssa. Metrossa Emmi oli hienosti vaikka ihmiset änkivät istumaan viereen, sen sijaan hississä eräs mies työnsi kätensä suoraan Emmin naamaan jonka takia meinasi näykkäistä sitä. Ymmärrän kuitenkin Emmiä, koska se oli niin pieni tila eikä päässyt karkuun. Tavattiin sitten Jekku ja lähdettiin kävelemään ja katselemaan yhdessä valoja. Keskustassa oli paljon ihmisiä ja koiriakin oli monta, eräs tyttö sanoikin "Tänään on koirapäivä, koska tuolla koira, tuolla, tuolla ja tuolla ja meidän takana..". Emmi saikin aika paljon huomiota osakseen ja ihmiset tulivat kysymään rotua, muutenkin koirat herättivät huomiota, kun menin metroonkin eräs poika huusi "katso koira" eikä ollut edes lapsi. Jotenkin se on vaan niin hassua kuinka paljon enemmän koirat saavat huomiota jos ovat erilaisessa paikassa kuin normaalisti, hah.
Emmi on kyllä tosi mahtava kaupunkikoira, sitä ei kiinnosta vieraat ihmiset ja kulkee nätisti vierellä sen takia sen kanssa on niin helppo kulkea ruuhkaisemmissakin paikoissa.
Keskustassa kierreltyämme erkanimme Jekusta ja sen ihmisistä ja lähdimme kohti kotia.
