sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Eipä meillä ookkaan mitään ihmeitä tällä viikolla ollut ollaan käyty lenkkeilemässä Ruusan kanssa metsässä ja sellaista.
Tänään olikin tosi kiva talvi sää! :) se vietettiin meillä ulkoilessa Emmi oli ihan onneissaan :)
















maanantai 23. tammikuuta 2012

Paljon Onnea Emmi 2 vee! =)

Elikkäs otsikosta näkyykin, että Emmilleä oli tänään synttärit, 2 vuotta täytti! Ei kyllä voisi uskoa onko se ollut muka meillä jo kaksi vuotta ja onko se jo niin 'vanha' ?

Onko muka jotain muutosta tapahtunut? :D
Emmin oma "tuotemerkki" on säilynyt jo kaksi vuotta eli Emmin silmien välissä oleva irogeesi siitä ei ole ikinä ollut haittaa näyttelyissä tuomarit aina vain testaavat onko se oikea ;D kerrankin saatiin siitä 'plussaa' kun tuomari sanoi että harrastaa niitä no se onkin ollut Emmin paras näyttely ;)

Päivä Emmillä alkoi paketin availussa siitä Emmi ei tuntunut olevan kauhean innostunut Emmi vain olisi halunnut jatkaa nukkumista. Paketit kuitenkin aukesivat ekasta paljastui iso karvainen pallo mitä Emmi ensin ihmettelin, mutta näin iltaa kohti siitä tulee vain kivempi, koko ajan pitää olla vinkuttelemassa. Seuraavasta paljastui herkkuja mitkä eivät vaikuttaneet hyviltä, koska heti kun Emmi oli saanut paketin auki alkoi hän itkeä no itku hiljeni kun tarjosin paketista tullutta luuta sen vuoksi ei halunnut Emmi lenkkilläkään kävellä piti vain päästä takaisin herkuttelemaan.

Illemalla Emmille tuli  'vieraita' eli Ruusa ja Mimi jotka auttoivat kakun syömisessä ;D
"Ihan oikeest eiks toi kuvaaminen jo riitä!? me haluttais nyt heti vain päästä maistamaan kakkua, kiitos"
 jep rekut istuivat pöydän ääressä ::D Mimi oli ihan paras siinä vaikka Ruusa ja Emmi lähtivät peuhaamaan Mimi vain soluttautui ihmisten joukkoon.
 slurps!
 ITSE SANKARI
 Aika hauskaa tais olla kun koiria näin naurattaa ;D


 Emmi repi lahjat auki niiden sisältä paljastui luita, nameja ja ihan huppu kiva lelu!
 Siinä se lelu on Emmin mielestä siinä on hirveän hyvät aromit

Tietenki sankarilla täytyi olla kakku :)
vielä kerran:
PALJON PALJON ONNEA EMMILLE JA KAIKILLE SISARUKSILLE!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Menoa viikonlopulta

Emmillä onkin ollut nyt koiramainen viikonloppu nimittäin perjanataina oltiin Ninna australianpaimenkoiran kanssa   koirapuistossa siellä taas riehuttiin ja sovittiin myös että ensikuun puolella matkaamme kohti Helsingin koirauimalaa siitä sitten myöhemmin.





Lauantaina tulikin Ruusa yökylään koirilla oli hauskaa iltalenkillä oltiin puistossa peuhaamassa kuin myös aamu lenkillä tosin erissä kuin iltalenkillä sinne myös katosi sitten kameran linssi suojus..
 Tytöt nukkuivat kiltisti samassa sängyssä:)



Sunnuntaina olikin sitten Emmille vähän erilaista puuhaa.
Ensin matkasimme monta pysäkkiä metrolla ja siitä vaihdoimme junaan, jossa Emmi pelkäsi melkoisesti sen ääniä, mutta lopuksi jo rauhottui määränpäämme oli siis Kerava. Junasta poistuessa oli Emmi vielä vähän siitä peloissaan joten ei autoonkaan suostunut muuten kuin nostamalla mennä. Autosta poistuessa käveltiin vähän pihalla ja hetken päästä meidän luo tulivat Beni (aussie) ja hänen omistaja. Päästettiin suoraan koirat irti ja he leikkivät. Lopuksi käytiin sisällä ja Emmillähän oli jostain syystä hirveä kammo kiivetä portaita, mutta ylös päästiin. Takas tulo matkalla Emmi vain nukkui ei jaksanut välittää junan äänistä, ulisevasta saksanpaimenesta eikä siitä että monet meinasivat kävellä sen jalkojen päältä kun sen piti pitää niitä keskellä käytävää :D
 Emmi, Beni ja Melvin


Emmi näyttää hirmu pieneltä :D







Huomenna tuleekin super päivitys nimittäin Emmin 2 vuotis synttärit!