lauantai 29. marraskuuta 2014

Kaksi dobotuntia

HSKP järjesti yhdessä Koirakoulu Kompassin kanssa kaksi dobon kokeilukertaa. Ekalla kerralla oli mukavasti porukkaa mukana oikeastaan yksi enemmän kuin oli sallittu, rotuina russeli, cavalier, leonbergi, 2 aussieta (joista toinen Emmi), mitteli, snautseri ja katselemassa kerrynterrieri. Sillon en ottanut kuvia, mutta kirjasin ylös mitä tunnilla tehtiin. Toisella kerralla eli eilen otin sitten kuvia ja tarkoituksena oli myös kirjoittaa mitä tehtiin, mutta meni niin myöhäiseksi, etten jaksanut. Eilinen dobotunti oli tosiaan sen verran myöhään, että se ei vetänyt puoleensa yhtä paljon osallistujia ja pari perui tulonsa, oikeastaan pelkkiä tuttuja oli paikalla nimittäin meidän lisäksi Teddy, Jekku ja Kity, mutta ei se tietenkään mitään haitannut.
IMG_5936 Molemmat dobotunnit oli tosi kivoja ja pieni dobokärpänen saattoi pistää. Emmi oli ihan super innoissaan ja hyppeli pallolle omia aikojaan, no, ainakaan ei pelännyt palloa :D Mutta mennään asiaan eli siihen mitä me oikeastaan siellä dobossa puhailtiin!
IMG_5957          Tunnit alkoi alkulämmittelyllä eli siksakkia ja kahdeksikkoa jalkojen välistä, kiepit molempiin suuntiin, ohjaaja istuu pallon päällä ja koira kiertää palloa ympäri molemmista suunnista ja siitä vaikeutettu liike eli koira jatkaa pallon kiertämistä, mutta ohjaaja nostaa (koirasta kauempana olevan) jalan ja koira joutuu joko hyppäämään tai ryömimään sen ali/yli.
IMG_5960          Tehtiin lörpällä/tasapainotyynyllä pari liikettä. Ohjaaja seisoi lörpän päällä ja koira kiersi ohjaajaa ympäri, tämä liike sopii myös alku- tai loppulämmittelyyn. Tehtiin myös niin, että koiran piti pitää etu- tai takatassut lörpän päällä.IMG_5992
IMG_5962  Alkulämmittelyn jälkeen alkoi koirien totuttelu pallolle eli hypytettiin sille ohjaajan pitäessä tukevasti palloa jalkojensa välissä ja koira sai tulla alas kun halusi. Kaikki koirat tuntuivat olevan tässä asiassa mestareita sillä kukaan ei pelännyt yhtään palloa vaan jokainen istui pallolla ennen kuin kouluttaja oli edes ehtinyt opettaa asiaa loppuun.
IMG_5994

Doboon kuuluu myös ainoastaan ohjaajan tekemät liikkeet eli seuraavaksi oli vuorossa 2x 8 punnerusta ja jokaisen punneruksen jälkeen toisella kädellä rapsutettiin edessä makaavaa koiraa.

Toisella kerralla tehtiin sellainen ohjaajan ja koiran yhdessä tehtävä liike, että ohjaaja oli makuullaan jalat (tai oikeastaan kantapäät) pallon päällä  jolloin koira hyppäsi ohjaajan mahan yli (Emmin mielestä oli paljon hauskempaa olla hyppäämättä ja käydä aina makaamaan päälleni..:D) ja sitten ohjaaja veti jalat koukkuun niin, että pallo tuli lähemmäs itseään ja jalkapohjat olivat kokonaan pallon päällä jolloin koira alitti jalat. Liike kohdistui takareisiin ja pakaroihin.
IMG_5975 
Lopuksi tehtiin loppulämmittelyjä eli samanlaisia kuin alkulämmittelyt ja venyteltiin koirat. Venytyksiä oli seuraavanlaisia:

- Ohjaaja piti koiran takapäästä kiinni ja koiran kuonoa ohjattiin kohti häntää, sitten vähän alemmas ja lopuksi varpaisiin
-koira seisoo ja sen kuono ohjataan menemään etutassujen välistä niin, että niska venyy
-Koira on leikkiin kutsu/niiaus/kumarrus asennossa jolloin takareidet ja vatsalihakset venyy
-koira istuu/seisoo ja sen kuono ohjataan vasten rintaa niin, että niska pyöristyy
- koira istuu/seisoo ja sen kuono ohjataa ylös tai hieman taaksepäin niin, että kaula on suorana
IMG_5977 IMG_5985 Venytyksiä ei ole hyvä tehdä kylmiltään ja parasta ne olisi tehdä illalla ennen nukkumaan menoa, mutta voi myös tehdä heti treenien jälkeen kunhan muistaa pitää lyhyinä.
IMG_5970
Kaikki liikkeet pitää tehdä aina molemmista suunnista, koska se puoli joka on lähempänä ohjaajaa tekee aina vähemmän töitä.
Kaikkia liikkeitä ei tosiaan tehty samalla kerralla vaan kertomani liikkeet ovat molemmilta tunneilta ja jotkut saattoi unohtua, mutta ainakin suurinosa!
IMG_6001
Tavallaan on tylsää, kun itse on se joka kuvaa, koska nytkään en saanut Emmistä yhtään kuvia, mutta todistukseksi kuitenkin pönötyskuva!
 Jos vain olisi ylimääräistä rahaa ilmoittautuisi heti dobokurssille ja hankkisin oman pallon, toistaiseksi saamme vain haaveilla siitä, mutta mahtavaa, kun päästiin ainakin kokeilemaan! :)

torstai 27. marraskuuta 2014

Itsetehty joulukalenteri

Mä niin rakastan joulukalentereita, niitä avatessa tulee niin jouluinen fiilis. Tietenkin Emmi tarvitsee myös omansa. Ajattelin ensin käydä ostamassa sille kaupasta jonkun, mutta en halunnut ihan sellaista perus koirien "suklaa"joulukalenteria, kun Emmi ei hirveesti niistä tykkää. Päätin sitten, että teen kalenterin itse ja itsetehdyssä on se hyvä puoli, että koira saa "luukkuja" avatessaan samalla aktivointia!IMG_5942

Tämä tekemiseen ei tarvitse muuta kuin:

-nameja
- esim. vessapaperihylsyjä, maitopurkkeja
-teippiä tai liimaa
-kynä/paperia
-lahjapaperia
-sakset

Aluksi laita vessapaperihylsyn sisään nameja ja taita päät umpeen. Sitten kiedo hylsyn ympärille lahjapaperia, teippaa kiinni ja lopuksi kirjoita/leikkaa paperista luukun numero. Valmista on!

Joulukuu 2014

Todella yksikertainen ja helppo tehdä, mutta tätäkin voi soveltaa ja tehdä sellaisen kuin omasta mielestä on paras! Itse tein useimpia erilaisia luukkuja, jotka Emmi voi itse avata sekä seassa on myös muutama luukku, jotka ovat lappuja joissa lukee mitä kunakin päivänä tehdään (esim. yksi luukuista oli namien etsintä päivä, jolloin piilotan sitten kotiin/ulos nameja). Onko lukijoiden koirilla joulukalentereja, jos on, millaisia?

Joulukuu 20141         Pari päivää vielä joutuu odottamaan ennen kuin Emmi pääsee repimään ensimmäisen luukun auki. Siihen asti laatikko joka sisältää luukut saa pysyä visusti kiinni nimittäin eräs ahnepossu kävi jo varastamassa yhden luukun sisällön.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Haaste!

Olen niin paljon halunnut tulla kirjoittelemaan postauksia, suunnitellut kaikenlaista ja unelmoinut, että saisi kivoja kuvia. Mutta ei. Nyt on ollut koeviikottoman jakson takia sellaiset viikot, että kiire on ollut aivan hirveä. Mä olen niin uupunut, onneksi pikkuhiljaa alkaa helpottaa. Kaiken vähäisen vapaa-ajan olen halunnut käyttää Emmiin, mitään sen kummempaa ei olla tehty, pari hauskaa uuttaa temppua opetin. Mimi oli meillä hoidossa yhden yön, on se niin mahtavan ihanan sympaattinen otus.


Mutta nyt asiaan! Saatiin hauska kuvahaaste Window to our life - blogista. Kiitos paljon siitä!

Ohjeet: kuvahaasteen ideana on laittaa 1-2 kuvaa ennalta määrättyihin kategorioihin. Sen jälkeen kirjoitat pienen perustelun/kuvatekstin miksi valitsi juuri sen kuvan. Lemminkin täytyy esiintyä kuvassa tavalla tai toisella. Tarkoituksena ei ole ottaa uutta kuvaa, vaan kaivaa juurikin niitä vanhoja. Voit osallistua kaikkilla lemmikeilläsi, jos niin haluat. Haasteen jälkeen haasta uudet blogaajat ja muista huumori!

Kategoriat: paras yhteiskuva, reenaamassa, kisaamassa, paras kesäkuva, paras talvikuva, tunnelmallisin kuva, hassuin ilme, lomalla, töissä, tihutöissä ja toinen identiteetti 

Sanon jo heti, että on mahdottomuus valita mikä on paras kuva, mutta nämä ovat suosikkeja. :-)

Paras yhteiskuva

IMG_9686
Mä tykkään tästä kuvasta vain tosi paljon, mitä isot edellä sitä pienet perässä. Kuva herättää myös paljon ihania muistoja.

Reenaamassa

IMG_5761
Kukaan ei ole pahemmin kuvannut meidän treenejä, mutta tässä yksi. Eihän tämä varsinaista treenaamista ole, mutta mun mielestä palkkaus on niin tärkeä osa sitä, että eiköhän käy!

Kisaamassa

9496951314_e0f6a2fdd9_z
Tajusin juuri, että jonkun pitää ottaa enempi kuvia kun ollaan treenaamassa taikka kisaamassa, ei löytynyt kuin muutama kuva. Päädyinkin tähän, koska ei  hirveästi ollut sellaisia kuvia jossa oikeesti kisataan.

Paras kesäkuva

IMG_3300 IMG_1785
Tää oli paha. Ylempään kuvaan päädyin, koska se pisti minut muistelemaan kesää ja ihanaa mökkeilyä. Onko parempaa kuin rennosti makoilla mukavalla paikalla juuri sopivasti puun varjossa. Alempaan taas, koska se on mielestäni vain tosi kiva kuva Ellasta, ihana paimenlapsi.

Paras talvikuva

IMG_5868
Pystyn niin hyvin eläytymään tähän kuvaan; voin mielessäni kuulla kuinka leikkivät kepillä kera murinan ja iloisten haukahdusten. Lumikin sataa niin ihanasti.

Tunnelmallisin kuva

IMG_2828
Tykkään tämän kuvan tunnelmasta hirveästi ja tuosta ihanasta auringon laskusta.

Hassuin ilme

IMG_4657
En tiedä onko vika kuvaajassa vai missä, mutta kuvakansioni ovat jostain syystä täynnä tälläisiä.

Lomalla

IMG_9050
Tuli heti mieleen Viron matka, yksi elämäni parhaista viikoista, kuvastaa täydellisesti sitä.

Töissä

IMG_4917
Koiraleirillä Ella työskentelemässä lainakoirana, jos tosin Ellalta kysytään se oli varmasti sen mielestä enemminkin hauskanpitoa.

Tihutöissä

ninna 017
Emmihän ei saisi maata tuossa sängyssä, sitä ei näytä pahemmin moiset säännöt kiinnostavan. "Kehtasitkin herättää kesken kauneusunieni"

Toinen identiteetti

IMG_2364
Ne jotka Ellaa vähänkään tuntee on varmaan vaikea uskoa, että osaa se joskus maata paikallaankin. Kotona se on todellisuudessa täydellin sohvaperuna. Oikeasti.