Emmi 4v!

Tarkkaa ikää en osaa sanoa, mutta alle 2kk. Kasvattajan kuvaama.

Emmi 4-vuotta, muutosta havaittavissa?

Näin hän kasvoi..
20.3.2010 n.7kg 27cm
14.4.2010 n.10kg 39cm
22.5.2010 n.15kg n.41-42cm
16.6.2010 n.18kg 50cm
1.10.2010 n.21,80kg n.50cm
15.6.2011 n. 23kg 53cm

Niin ne vuodet vain vierii. Toisaalta minusta tuntuu, että Emmi vasta tuli meille, mutta toisaalta taas sen olleen meillä aina. Suurimman osan elämästäni olen asunut ilman omaa koiraa enkä pysty yhtään kuvitella sen olevan mahdollista. Mietin vain, että mitäköhän ihmettä puuhailin ilman Emmiä, varmaan olin sitten joka päivä muiden koirien kimpussa.
Mulla on todella vähän kuvia Emmistä pentuna ja muutenkaan en kirjaillut melkein ollenkaan mitään ylös joka harmittaa. Päätin nyt kuitenkin syntymäpäivien kunniaksi muistella Emmin pentuaikaa. Postaus on pitkä joten toivottavasti edes joku jaksaisi lukea.
        Se oli silloin suurin piirtein kuukauden ikäinen kun sain kuulla siitä. Olin valmistautunut odottamaan ainakin kolme kuukautta ennen kuin saisin koiran, mutta yllättäen sain kuulla eräällä kasvattajalla olevan narttupennun vapaana, se oli Emmi.
       Kaikki tapahtui hurjan nopeasti ja muistan vieläkin sen päivän kun Emmi tuli meille. Koulussa en malttanut olla ollenkaan ja olisi tehnyt mieli karata kotiin valmistautumaan pennun hakuun vaikka ei se olisi mitenkään asiaa nopeuttanut.
       Siitä se alkoi, matka kohti ensimmäistä omaa koiraa. Autossa olin ihan täpinnöissäni ja yritin koko ikuisuudelta tuntuneen matkan ajan tunnistella taloa missä Ellan kasvattaja asuisi. En ollut nähnyt vielä kertaakaan Emmiä, koska sen oma kasvattaja asui niin kaukana, että ei ehditty siellä käymään sen muutaman viikon aikana. Ellan kasvattaja oli kuitenkin käynyt katsomassa pentuja ja samalla ottanut mukaansa Emmin jotta meidän ei tarvitsi ajaa niin pitkää matkaa.
      Oletin, että meidän ensi tapaamisemme sujuisi kuin elokuvissa: Emmi juoksisi suoraan minun luokse ja näyttäsi siltä, että tajuaisi heti minun olevan sen omistaja. Pöh, harmikseni Emmi ei ollut mitenkään erityisen kiinnostunut minusta vaan moikkasi kaikkia yhtä paljon :D. Juteltiin sitten kaikenlaista koirista ennen kotiin paluuta. Sain kuulla, että Emmillä kasvaa pieni punkkari silmiensä välissä. Siinä se vielä näin neljän vuoden jälkeen pysyy tanakasti pystyssä, meidän tavaramerkkimme.

 

Matka kotiin alkoi. Emmi nukkui rauhallisesti melkein koko matkan ajan, loppu matkasta näytti mistä oli saanut virallisen nimensä (vincu voncu) rupesi nimittäin vinkumaan. Autosta ulos astuttua Emmi stoppasi heti siihen paikkaan joten jouduttiin kantamaan se sisälle. Eteisessä laskin Emmin maahan ja se jäi seisomaan siihen ihmeissään. Vasta kun siiryimme itse olohuoneeseen Emmikin rohkeni liikkumaan. Se tutki taloa ja hetken päästä olikin jo onnistunut löytämään itselleen jostain sählypallon jonka kanssa iloisesti leikki. Emmi oli heti kuin kotonaan.
Vietettiin ihanaa pennun tuoksuista arkea. Tutustuttiin uusin asioihin kuten erilaisiin autoihin, koiriin, ihmisiin, metroihin, kauppakeskuksiin.. Emmi osoitti heti olevansa fiksu pentu, oppi todella nopeasti sisäsiistiksi. Heti ensimmäisinä päivinä oppi istumaan jota mustin&mirrin myyjä ei voinut uskoa todeksi kun Emmi laski heti namien tultua nokkansa eteen pätevästi peppunsa maahan.

 

Emmin oltua meillä viikon lähdimme käymään Kotkassa pentutapaamisella jonka Ellan kasvattaja järjesti omien kasvattiensa kesken. Siellä oli lauma puolitoista viikkoa Emmiä vanhempia pentuja ja sen lisäksi paljon muun ikäisiä koirian. Emmi ei meinnanut oikein uskaltaa ryhtyä leikkimään muiden pentujen kanssa, eikä siihen annettukkaan mahdollisuutta nimittäin yksi aikuisista koirista omi Emmin itselleen ja piti sitä pentunaan. Se ei antanut kenenkään koiran lähestyä Emmiä eikä päästänyt sitä irti silmistään. Otettiin sitten Emmi hetkeksi syliin samalla Emmi pissasi, onneksi ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä minun sylissäni.. Raukka ei ollut edes saanut tehdä tarpeitaan rauhassa :'D.
Lähdettiin ajamaan takaisin kotia kohti. Osan matkasta istuin Ellan kasvattajan kyydissä, koska Emmi oli siellä. Emmi oli muiden pentujen kanssa samassa häkissä ja se oli tosi väsynyt ja kyhjötti yksin nurkassa muiden pentujen talloessa sitä, voi kuinka säälittävältä se silloin näyttikään!
Yhtenä päivänä Emmi innostui oikein kunnolla haukkumisesta. Se haukkui monta tuntia putkeen minun yrittäessä saada sitä avuttomana hiljaiseksi kun yläkerran naapuri koputti jo uhkaavasti harjalla kattoa. Lähdin sen kanssa lenkille toiveena väsyttäää pentu. Turha luulo. Heti kotiin tultua Emmi alkoi taas haukkumaan. Siitä lähtien se ei olekkaan pahemmin säästellyt jaloa taitoaan pitää ääntä, muttei onneksi sentään hauku enään montaa tuntia putkeen.

Muistan kuinka isäni oli ollut Emmin kanssa pari päivää mökillä kahdestaan. Isäni oli kuullut radiosta ohjeen kuinka opettaa koiralle miten annetaan tassua. Hän ei ollut ikinä mitenkään opettanut koiria, oli enempi silloin "kissaihminen". Sen parin päivän jälkeen iskä sanoi opettaneensa tassun annon Emmille ja minä en sitten meinannut millään uskoa, mutta totta se oli meidän pieni pentu oli oppinut antamaan hienosti tassuaan.
       Emmi oli hieno pentu siinäkin asiassa, että se ei tuhonnut melkein mitään ainakaan ikinä yksin ollessaan. Meidän ollessa kotona se on pureskellut vähän joitakin ovien nuppeja, mutta sekin olin niin pientä ettei haitannut. Suurin tuho minkä sai aikaseksi oli varmaan se kun järsi parit kaukosäätimet ja yhden puhelimen pilalle, mutta opittiin melko nopeasti olla jättämättä niitä niin, että pääse niihin käsiksi.
Yksinolossa ei ole ollut ikinä ongelmaa, nukkui ja nukkuu aina kun kukaan ei ole kotona.
       Teini-iässä Emmi oli aikamoinen riiviö. Se oli oppinut esimerkiksi hienon tavan nostamaan tassut pöydälle ja syömään sieltä kaiken mihin yltää. Nykyäänkin harrastaa sitä, mutta vain harvoin, koska ei jätetä ruokia enään melkein ikinä vartioimatta. Se myös pomotti tosi paljon veljeäni. Onneksi kuitenkin asiat ovat nykyään toisinpäin ja veljeni on Emmin pomo.
Sen arkapuoli myös alkoi paljastua.
 Nykyään olen alkanut havaita Emmissä pieniä muutoksia sosiaalisuuden suhteen. Ennen jos joku vieras tuli puhumaan se heti saman tien rupesi haukkumaan. Nyt olen kuitenkin huomannut, että Emmi ei enään tee sitä tai korkeintaan haukahtaa muutaman kerran. Ei se edelleenkään hyppää vieraiden syliin tai harvoin muutenkaan menee omasta tahdosta kenenkään luokse, se on kuitenkin ruvennut antamaan vieraiden silittää itseään jos eivät vaikuta uhkaavilta. Ennen se olisi tarvinnut paljon aikaa siihen. Ei siitä varmaan ikinä tule yhtä sosiaalista kuin Ellasta, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää hyvältä. Se on sosiaalisempi kuin ennen.
 Ainakaan minun ei ole ikinä tarvinnut tuntea oloani turvattomaksi Emmin seurassa. Vaikka vielä tähän menessä en ole kokenut oloani uhatuksi, tiedän ettei minun myöskään Emmin seurassa tarvitse kokea, koska jos joku vähänki koskee minuun Emmi on kyllä heti valmiina puollustamassa. Se on toisaalta aika mahtavaa.

 

Jos Emmi olisi ollut tosi helppo koira eikä meillä olisi ollut ikinä mitään suurempia ongelmia joista me oltaisiin selvitty yhdessä olisikohan se yhtä tärkeä koira minulle kuin se on? En usko.

Unelmoin usein toisesta koirasta, mutta Emmi on kuitenkin todella tärkeä koira minulle enkä ole varma pystynkö ollenkaan sen elinaikana ottamaan itselleni toista koiraa ainakaan tuntematta pientä pistosta sisimässäni.

Emmistä on kasvanut upea koira. Sen luonne on tasaantunut eikä ole enään yhtä arka tai riiviömäinen kuin ennen. Olen myös oppinut lukemaan sitä jonka takia meidän on helppo toimia yhdessä.
Neljä vuotta takana ja toivottavasti ainakin vielä tuplaten saman verran edessä. Onnea rakas Emmini! ♥