sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Paimen trio lenkillä

IMG_5948
IMG_5955
Viikonloppuna oli Porvoossa mahtava sää. Minun olisi pitänyt lukea kokeeseen, mutta en vain malttanut olla sisällä kirjojen parissa.
IMG_6013IMG_6034IMG_6039IMG_6048             Lähdin heti lauantai aamuna Emmin kanssa juoksulenkille. Täytyisi kohta puoliin alkaa käyttämään vetovaljaita ja juoksuvyö hankkia sillä Emmillä alkaa olemaan sen verran vauhtia. Hepulointiinkin riitti energiaa. Lähdin samantien Ellan kanssa samoilemaan metsään. Ella sai toimia mallina kun innostuin aurinkoisessa säässä kuvaamaan. Oli niin  ihanan rauhallista, että ei meinannut millään raaskia lähteä metsästä pois joten viettiin siellä pitkään aikaa.
IMG_6053IMG_6060IMG_6072IMG_6077IMG_6087IMG_6091IMG_6092IMG_6105
IMG_6114
IMG_6134IMG_6139 Aurinko paistoi niin mukavasti terassille, että otin siinä koirien kanssa aurinkoa. Oli kyllä harvinainen näky nähdä veli ilman takkia t-paidassa maaliskuussa puutöiden parissa ulkona. Illalla paistettiin makkaraa josta koirat saivat tietysti osansa ja kävin koirien kanssa vielä kerran metsässä lenkillä.
IMG_6166IMG_6168IMG_6169IMG_6171IMG_6177Aamulla heräsin jo puoli seitsemältä tai oikeastaan puoli kahdeksalta kellon siirtymisen vuoksi. Kävin koirien kanssa lenkillä ja touhuiltiin pihalla. Puolen päivän aikaa käytiin viiden minuutin ajomatkan päässä tapaamassa Kipa aussieta. Koirat tapasivat ensimmäistä kertaa ja mietinkin etukäteen mitenköhän tuo ruskeaneiti suhtautuu uuteen tuttavuuteen.
IMG_6180IMG_6199IMG_6216
IMG_6233
IMG_6234IMG_6237       Aluksi remmissä Emmi pörisi, mutta vapaaksi päästyttyään alkoi nopeasti yhdessäolo sujua. Ehkä Emmi tajusi Kipan olevan samaa rotua ja vielä melko läheistä sukua. Toinen vaihtoehto voi olla, että itse vain ylireagoin ja Emmi tulisi varmasti monen koiran kanssa juttuun kunhan pääsisi tutustumaan rauhassa vapaana. Painimaan tytöt eivät innostuneet, mutta selvästi huomasi, että toisten seura kuitenkin kelpasi. Emmille varsinkin tekee hyvää päästä sosiaalistumaan ja Ellallekin aina kaverit kelpaa. :)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Espoon Rallytoko kisat

Treenattiin alku viikosta kaikki kyltit kertaalleen läpi ja tehtiin yhdet ratatreenit. Treenit sujuivat hyvin ja tajusin, että ei ne kisat nyt voi niin huonosti mennä. Ajattelin, että kisaa edeltävänä yönä en saisi nukuttua ollenkaan, mutta siinä ei ollutkaan mitään ongelmaa. En oikein osannut stressata kisoja mikä on vain hyvä asia.
IMG_5829
Postauksen kuvat on viime viikonlopulta kun talvi palasi hetkeksi. Alempana on myös video jos joku meidän ei niin hienoa menoa haluaa katsella :D.  Sitä ei tosiaankaan ole kuvannut ammattilainen joten laatu nyt on mitä on.
Aamulla kun heräsin ja menin Emmin luokse melkein huusin, että "voi ei!" nimittäin Emmin vatsa murisi. Vatsan murina on huono asia, koska silloin Emmi ei suostu syömään aamiasta ja se kertoo siitä, että sillä on huono-olo. Lähdin sen kanssa lenkille ja lenkin jälkeen söi haluttomasti ruokansa. Emmi ei oikein yhtään kiinnostunut nakeista ja huomasin heti, että ei tosiaankaan tänään ole paras vire päällä. Lähdettiin silti kisoihin. 
IMG_5834       Paikan päällä täytin kisakirjan, Emmi mitattiin ja siru katsottiin. Emmi ei ollut siitä ihan samaa mieltä vaan juoksi mittaajaa karkuun. Sen seurauksena Emmin into katosi entisestään, koska ajatteli, että joutuu vain jonkin sörkittäväksi. 
IMG_5846       12:15 alkoi rataan tutustuminen. Radassa oli istumista mistä Emmi ei tykkää sitten yhtään joten ennen radalle menoa treenasin sitä. 
Vasta siinä vaiheessa kun tajusin, että meidän vuoro on seuraavaksi aloin jännittämään. 

IMG_5848       Heti "lähtö" -kyltillä Emmi ei meinannut sitten millään tulla sivulle, mutta päästiin me joten kuten matkaan. Ensimmäiseksi oli 270 astetta vasempaan joka omasta mielestäni meni oikein. Siitä jatkettiin matkaa pujotteluun jossa Emmi nyt lähinnä vain seurasi perässä. Seuraavaksi oli "istu, maahan kierrä koiran ympäri" jonka jouduimme samantien uusimaan kun Emmi ei suostunut sitten millään sitä tekemään. Toisella yrityksellä  oli kyllä lähellä etten revennyt nauramaan nimittäin eräs mukavuudenhaluinen piski meni makaamaan ja laittoi päänkin maahan siihen tyylin, että "aha nyt voinkin sitten varmaan nukkua" :'D. 
IMG_5863 Seuraavaksi oli vasen täyskäännös ja käännös oikeaan mitkä muistaakseni meni kohtalaisesti. Sitten tulikin Emmin inhokki kyltti "yksi askel istu, kaksi askelta istu, kolme askelta istu" . Sen jouduimme samantien uusimaan ja seuraavalla yrityksellä sain todella yrittää houkutella rouvaa laittamaan peppunsa maahan. Siinä vaiheessa varmaan kaikki true-treenaajat katsoivat järkyttyneenä meidän menoa :'D.
IMG_5868       Sen jälkeen oli liikkeestä maahan jonka vasta videolta huomasin, että Emmi ei ollutkaan mennyt ihan maahan asti. Sitten taisi olla käännös josta jatkettiin matkaa "koira eteen oikealta sivulle istu" -kyltille, joka meni ihan ok:sti. Seuraavaksi piti pyöriä 360 astetta ympäri joka kuuluu Emmin suosikki liikkeisiin, mutta se oli niin omissa maailmoissa ettei aluksi edes huomannut, että lähdin pyörimään. 
IMG_5882 Kolmanneksi vikalla kyltillä Emmi ekaa kertaa koko radan aikana rupesi ottamaan kontaktia ja spiraali vasemmalle meni hyvin. Sitten oli vielä ennen loppua "koira eteen vasemmalta sivulle" jossa jouduin pyytämään Emmiä kaksi kertaa tulemaan eteen, mutta muuten meni paremmin. Emmi sai paljon minulta kehuja radan loputtua, vaikka ei kyllä tehnyt niin hyvin kuin yleensä mutta ehdottomasti koiraa täyty kuitenkin palkata. 
IMG_5894       Mulla ei ollut muuta tavoitetta noiden kisojen suhteen kuin saada kokemusta ja päästä se rata pyörtymättä läpi. Siinä ainakin onnistuin, koska en jännittänyt melkein ollenkaan ja pystyin nauramaan meidän virheille. Ei kyllä haittaa yhtään vaikka kisat meni täysin penkin alle. Emmillä oli vain huono päivä joten sitä treenaus intoa ei oikein löytynyt. Vieläkin ihmettelen miten hyvin pystyin kuvitella noiden olevan meidän omat treenit enkä ajatellut melkein ollenkaan mitä yleisö ajatteli vaan pystyin keskittymään hyvin Emmiin. 
IMG_5901          65 pistettä meille tuli enkä yllättynyt ollenkaan. 
Ainakin minulla oli tosi hauska päivä ja aijonkin kyllä jatkaa treenaamista tauon jälkeen. Pari muuta koirakkoa sai vähemmän pisteitä kuin me vaikka mielestäni meillä meni paljon huonommin. Näiden kisojen perusteella voin sanoa, että uskaltautukaa kaikki ihmeessä kisaamaan! Siellä on monenlaisia koiria eikä kaikki ole niin täydellisiä, me ollaan hyvä esimerkki siinä! hahIMG_5912IMG_5908

Jonkun täytyy olla huonompi jotta joku tuntee itsensä paremmaksi eikö se niin vähän mene. ;)

torstai 13. maaliskuuta 2014

Me treenataan vaan!

1625550_605833192826222_1319551195_n
Ihan kuin Emmi! haha^

Kerrankin niin, että ei tarvitse hävetä sitä, että treenit olisivat taas vähän jääneet sillä nyt me ollaan treenattu oikein urakalla.IMG_5746

Mihin se videon laatu oikein katosi :o
IMG_5625        Pari viikkoa sitten huomasin, että Emmiä ihan selvästi kyllästyttää ratatreenit, koska silloin täytyy toimia pitkään ilman palkkaa. Päätin sitten, että radat saa nyt hetken odottaa ja me treenataan vain pieniä asioita ja palkka tulee usein. Heti huomasin, että Emmi innostui niin paljon enemmän siitä vaihtoehdosta ja jokainen treeni onkin päättynyt hymyssä suin. Aurinko on paistanut ja se on vain lisännyt intoa treenata.IMG_5665.
IMG_5639IMG_5645        Eilen lähdin Jekun omistajan kanssa treenaamaan meille uudelle kentälle jotta Emmi saisi häiriötä ja uusia hajuja. Ei tosin Emmiä tuntunut maisemanvaihdos mitenkään kiinnostavan tai Jekku häiritsevän. Hyvä niin, ei se ole oikeastaan ollutkaan koskaan ongelmana.IMG_5760 
IMG_5740         Oltiin sen verran monta kertaa tehty niitä aikasemmin kertomiani lyhyempiä treenejä, että päätin sitten tehdä ratatreenit. Kyllä heti huomasi, että lyhyemmät treenit olivat auttaneet sillä Emmillä pysyi into paljon parempana kun ei tiennyt milloin nami tulee.IMG_5823IMG_5761 
IMG_5724 Ylempänä olevalta videolta näkyy rata. Tehtiin eka ilman nameja ja sitten namien kanssa. Pieniä virheitä tuli vahingossa tehtyä kuten remmi kiristyi ja Emmi taas oli vinossa.IMG_5775 
IMG_5706         Emmi myös on lyhyempien treenien seurauksena vähentänyt vinkumista huomattavasti mikä on vain ainoastaan positiivinen asia. Edelleen Emmiä ei oikein huvita laskeutua istumaan tai millään ei malttaisi pysyä maassa, mutta muuten asiat on edes joten kuten hallussa. 
IMG_5700
IMG_5657          Vielä reilu viikko aikaa treenata ja jännitys vain kasvaa. 
IMG_5785 
Välillä oikein nauran itselleni kun jännitän niin paljon kisoja :D. Suurin ongelma mikä meidän kohdalle voi tapahtua on se, että Emmiä ei yksinkertaisesti huvita toimia ja se tuskin on mitenkään harvinaista. Mitä mä sitten jännitän? En tosiaankaan tiedä joten "ota nyt ihan rauhallisesti se on vain rallytokoa" haha :D. 
IMG_5682IMG_5788
IMG_5823