Paloheinässä

Syysloman kunniaksi halusimme lähteä Jekun ja Emmin kanssa lenkkeilemään vähän uusiin maisemiin. Paloheinä on tuttu paikka kyllä, mutta lähinnä siellä on tullut pyörittyä lumen aikaan hiihtämisen muodossa. Emmissä ainakin oli virtaa kuin pienessä kylässä, kun edellisen viikonlopun oli joutunut olemaan vähemmällä aktivoinnilla minun ollessani Riemua hoitamassa, joten nautti sydämensä kyllyydestä vapaana juoksentelemisesta yhdessä Jekun kanssa.

Riemuikas viikonloppu

Riemu on kolmen kuukauden ikäinen paimensukuinen lapinkoira vauva ja varsin söpö sellainen. Viime viikonloppuna muutin väliaikaisesti asumaan Hakuninmaalle hoitamaan pikku riiviötä aka Riemua.

Kuinka pitkä aika siitä onkaan, kun viimeksi olen päässyt koiran pentua kunnolla rapsuttelemaan ja kuinka erilaista pienen pennun kanssa touhuaminen onkaan. Riemu on hirmu reipas tapaus, käytiin pikaisesti hulluilla päivillä eikä pentu ollut moksiskaan siitä ihmispaljoudesta, jos olisi saanut päättää olisi tunkeutunut jokaisen vastaantulijan rapsuteltavaksi. Bussissa matkusti sekä sylissä että lattialla nätisti, välillä vähän inisi, mutta malttoi kuitenkin olla.

Ulkona kaikki piti ottaa suuhun, oli kyseessä sitten paperinpala, kivi taikka vanha sukka. Kaikkea pitää myös pyhästyä katselemaan, jos Riemu olisi saanut päättää olisi se viettänyt vaikka seuraavat kymmenen vuotta istuskellen ja katsellen juoksentelevia citykaneja. Vieraita koiriakaan pätevä pentu ei pelkää, mitä isompi sen kivempi.

Toki sain myös kokea koiran pennun ne ihanimmat puolet, kuten naskali hampaat ihollani ja pissojen siivoamisen. Mutta onko olemassa mitään söpömpää, kuin nukkuva, ihanasti tuhiseva, pehmoinen pentu vieressä?

Oli mukavaa vaihtelua lenkkeillä välillä uusissa maisemissa, löydettiinkin paljon hienoja maastoja. Sääkin oli kaunis, joten varsin ulkoilu painoitteinen viikonloppu olikin. Saa nähdä milloin seuraavan kerran Riemuliini tarvitsee hoitoapua, mutta innolla jo odotan, että pääsen näkemään millainen hieno poika siitä oikein kasvaa!

Porvoo kv 2015

Eilen oli upean lämmintä ja aurinkoista, kerrassaan mahtava päivä pyörähtää näyttelyssä. Olin ilmoittanut totaalisesti karvansa pudottaneen Ellan kehään. Ausseja oli yhteensä 19, joista avoimia narttuja kuusi.
Edellisen kerran Ellan kanssa näyttelyjuttuja oli tullut tehtyä kesäkuussa, joten vähän jänskätti osaako kakara esiintyä yhtään. Mutta paikan päällä sain huokaista helpotuksesta, heti ymmärsi mistä oli kyse. Yllättävän vähän itseäni hermostutti, vaikka jouduin yksin pärjämään enkä omasta mielestäni mokannut kehässä, ainakaan kovin pahasti heh. Ella esiintyi myös niin hienosti! Hieman tuomarin kopeloidessa liikkui, mutta tuomaria se vain huvitti. Erinomainen sieltä napsahti, josta olin todella yllättynyt, odotin h:ta. Jatkettiin siis samantien kipailuluokkaan, jossa oli meidän lisäksi kolme muuta. Ella esiintyi sielläkin niin sievästi, neljänneksi lopulta meidät ohjattiin. Yllätyin myös siitä kuinka hieno arvostelu saatiin, hieno hömelys. Tuomarina oli mukava tanskalainen Charlotte Höier.

Arvostelu: Very nice type. bound constructive. Nice head with perfect eyes. Good stop. Good neck and topline. Fitting bones. Good paws. Mowes very sound. Left ear is a bit unstabile compaining to the right but that's just a small thing in working dog. ERI AVK 4 

Mökkeilemässä kerran kesässä

Kesäloman viimeinen hieman reilu viikko meni ihanasti mökkeillen. Matkaan lähdimme serkkuni kyydillä, mukana tottakai Emmi, Jekku ja Jekun omistaja. Sähköautoa jouduimme pysähtelemään latailemaan pitkin matkaa, mutta hyvässä seurassa matka taittui kuitenkin nopeasti.

Mökillä meitä odotti sukulaisia, jotka viipyivät pari päivää yhtä aikaa, ennen kuin lähtivät takaisin koteihinsa. Sen jälkeen, kun sukulaiset lähtisivät meillä ei olisi enää käytössä mitään autoa ja lähimpään kauppaan olisi 20 kilometriä matkaan, joten ennen kuskimme poistumista käytiin tekemässä kiva pyörähdys Tampereella, kun vielä oli mahdollisuus. Tampereella olisi voinut kuluttaa vaikka kuinka kauan aikaa, kaunis kaupunki. Puiston penkillä söimme herkullista pizzaa koirat vieressä kuolaten.

Pian koitti maanantai jolloin jäimme omillemme. Mökkeilly oli taas aivan uskomattoman ihanaa, tulen ikävöimään niin paljon pitkiä kesälenkkejä, soutamista, melomista ja saunomista hyvää musiikkia samalla kuunnellen. Huoh, tahdon takaisin.

Koska autoa ei ollut, soudimme sukulaisillemme jotka asuvat saman järven rannalla. He kasvattavat karjalankarhukoiria, joita ihanuuksia kävimme moikkaamassa, omat koirat joutuivat silloin jäämään mökille odottamaan.

Loppu viikosta kutsuimme äitini pikkuserkun hakemaan meidät kylään. Neljä ihmistä ja kaksi koiraa änkesivät tyylikkäästi lava-auton kyytiin, joka oli siis tarkoitettu vain kahdelle ihmiselle. Perille päästyämme pääsimme katsomaan lukuisia hevosia ja kissoja. Emmi oli sitä mieltä, että voisi pistää pienet kissajahdit pystyyn, joten sai pysyä hihnassa. Pääsimme käymään muutenkin vähän ajelulla joka oli hauskaa, hieman mökkihöperö olo tuli muuten.


Aika maalla kului älytöntä vauhtia, vaikka mitään erityistä ei tullut tehtyä, tuntui, että päivät vain suhahtivat ohitse. Pian palasimmekin kaupunkiin, kivaa oli päästä kotiin, mutta tieto koulun jatkumisesta lähestyi uhkaavasti, joka ei ollut yhtä kivaa. Onneksi kuitenkin kerkesimme noinkin pitkän ajan olemaan mökillä ja säätkin olivat yllättävän hyvät, jopa kykenimme uimaan useampaan otteeseen!

Telttaretki vuosimallia 2015

Pakkohan se on ollut tänään myöntää, että loma on kuin onkin ohi. Ajattelin ryhdistäytyä blogin suhteen heti, kun arki palaa ja täällä sitä ollaan! Palataan siis takaisin siihen helteiseen heinäkuuhun, jolloin kävimme perinteisesti kokoonpanolla Jekku ja Emmi telttailemassa. Oltiin tällä kertaa vain yksi yö, koska työt estivät ikävästi pidemmän retken viettämisen.
Lähdettiin päivällä matkaan bussilla, rinkka selässä ja koira hihnan päässä tottakai. Hieman vaivalloista, mutta kunnialla selvittiin. Bussista siirryttiin junaan, jossa Jekku oli omistajineen vastassa. Junasta juostiin toiseen junaan ja sieltä juostiin seuraavaan bussiin ja sieltä vielä yhteen bussiin. Matkaa telttailualueelle oli muutama kilometri, hieman rinkka rupesi puolessa välissä tuntumaan ikävältä selässä, mutta selvittiin perille.
        Alue oli oikein miellyttävä; lampia oli lähellä, keittokatos vieressä ja oli tarpeeksi sivussa tiestä, joten yöllä koirat eivät kuuleet outoja ääniä. Unohdimme molemmat taidokkaasti tulitikut kotiin, joten koko retken ajan oli pieni kuumotus saadanko ruokaa ollenkaa. Onneksi saatiin ängettyä paistamaan makkaramme toisten ihmisten seuraan, kun he olivat saaneet tulen syttymään. Seuraavana päivänä taas havaitsin, että jäljellä oli vielä pieni liekki, josta saimme hienoilla tulenteko taidoillamme vielä roihuamaan kunnon tulen. Ei jääty ilman ruokaa ei ja retki oli muutenkin kaikin puolin onnistunut! Tuli lenkkeiltyä paljon ja yö sujui kivasti, mitä nyt itse meinasin kokea jäätymiskuoleman, mutta onneksi oli yksi australialainen lämpöpatteri kyljessä kiinni.
Seuraavana päivänä kastuttiin sateessa kunnolla, mutta onneksi se kesti vain muutaman tunnin ja edellinen päivä oli ollut ihanan kuiva ja lämmin. Märkinä ja väsyneinä palattiin takaisin kotiin, onneksi siihen suuntaan saatiin kyyti!

Kesällä nautitaan

Heinäkuun alussa alkoivat kesätyöt. Töiden pakottamana olen joutunut totuttautumaan järkevään rytmiin. Puoleenpäivään nukkuminen on saanut jäädä, nykyään herätys on jo viiden jälkeen. On ihanaa saada nauttia rauhallisista kesäaamuista, päivätkin tuntuvat paljon pidemmiltä, kun suurin osa päivästä ei valu nukkuessa hukkaan. Työt alkavat aikaisin, mutta se tarkoittaa myös sitä, että pääsen aikaisin kotiin. Työpäivän jälkeen energiaa ei kuitenkaan jää muuhun kuin koirien kanssa touhuamiseen ja kavereiden tapailuihin, siinä syy blogin hiljaiseen päivitystahtiin. Ollaan siis tehty vaikka mitä kivaa: Ella on ollut meillä pari kertaa hoidossa Helsingissä, ollaan mökkeilty, grillattu, uitu, opeteltu uusia asioita, lenkkeilty piiitkiä lenkkejä sekä ihan vain nautittu kesästä.