Hihnan toisessa päässä roikkuu blogin kirjoittaja eli minä, Maria. Olen vuonna -98 syntynyt tyttö Helsingistä. Olen australianpaimenkoira Emmin onnellinen omistaja ja hoidan myös paljon isäni aussieta Ellaa.
Olen pienestä pitäen ollut todella eläinrakas ihminen. Minulla kuitenkin oli lapsen allergiaa joka esti oman koiran ottamisen. Vietin sitten paljon aikaa muiden koiria rapsutellen. Varsinkin olin paljon kylässä hyvällä ystävälläni jolla oli vielä silloin sekarotuinen Dino, jonka avulla allergia koiria kohtaan siedättyi.
En kuitenkaan saanut ottaa omaa koiraa, mutta hoidin ja lenkitin muiden koiria. Olin mm. todella paljon eräällä englanninbulldoggi kasvattajalla auttamassa koirien hoidossa, Sain ottaa hänen koiria hoitoon ja viedä niitä mätsäreihin. Olen onnekas kun sain hänen ansiosta kokea kaiken aina astutuksesta, pentueiden syntymään ja luovutusikään saakkaa. Valitettavasti jouduin tosin myös todistamaan yhden parin päivän ikäisen pennun kuoleman..
Pidempi aikaisesti hoidin myös belgianpaimenkoira malinois Kaiffaria, jonka omistajan kautta pääsin tutustumaan tokoon. Kaiffari oli jo tokossa valioitunut, mutta kävin sen kanssa kuitenkin yksissä möllikisoissa ja treenailin muuten vain. Mieleeni on jäänyt se, kun Kaiffari voitti kanssani yhden erikoisemman mätsärin, jossa oli myös tokoa muistuttavia asioita kuten seuraamista, toisen koiran ohittamista ja luoksetuloa. Luoksetulossa hihna piti jättää maahan koiran viereen ja Kaiffari nauratti kovasti yleisöä, kun juoksikin sitten pätevästi remmi suussa luokseni. Kaiffari oli yksi viisaimmista koirista joita olen tavannut. Merkitsikin tosi paljon, kun silloin pienenä tyttönä minulle uskallettiin antaa hoitoon sellainen iso koira.
Sama hyvä ystävä jolla Dino oli, lenkitti sekarotuista Mimiä, jonka emä oli aussie. Mimin ansiosta tutustuin ausseihin ja isäni kanssa ihastuttiin rotuun. Vuonna 2009 oltiin ekan kerran yhteydessä Caritaan (kennel wolffhouse-caratia) jolta meille oli tarkoitus tulla pentu toukokuussa 2010. Helmikuussa 2010 hän kertoi, että tutulla kasvattajallaan Maaritilla oli aussievauva vailla sijoituskotia. Niin siinä sitten kävi, että yhtäkkiä olikin enään kuukausi aikaa kun pentu olisi luovutusikäinen. Carita oli menossa katsomaan pentuja Maaritille joten hän toi pennun mukanansa sieltä tullessaan kotiinsa. Muistan vieläkin sen torstain ja sen kiduttavan pitkän koulupäivän, jonka jälkeen illalla oli tarkoitus hakea pentu kotiin. Sinä iltana sain ensimmäisen kerran pitää sylissäni ikiomaa koiraani, Emmiä, se oli uskomatonta.Emmiltä olen oppinut todella paljon ja päässyt kokemaan kaikenlaista. Emmin ansiosta myös Ella on tassutellut elämäämme.
Australianpaimenkoirasta on rotuna tullut itselleni tutuksi ja hyvin rakkaaksi. Ne ovat älykkäitä, terveitä ja kauniita koiria, enempää ei voisi toivoa.
Opiskelen lukiossa ja vapaa-aikani vietän suurimmaksi osaksi koirien parissa. Rakastan tehdä pitkiä lenkkejä metsässä ja opettaa koirille kaikenlaisia temppuja. Tykkään myös tutustua uusiin koiriin ja auttaa muita ihmisiä hoitamalla koiria. Olen myös vapaaehtoistyöntekijänä HSKP:n nuorisojaostossa, joten pyörin paljon työskentelemässä koiratapahtumissa.
Toivon kovasti, että viidyt blogimme parissa!