perjantai 28. joulukuuta 2012

Alelöytö

Piipahdettiin tänään Mustissa&Mirrissä koska heidän facebook sivuilla luki, että tänään alkaa suuri ale     tuotteita jopa -30% ja -50% . Mielestäni oli vähän liioittelua, koska kaupassa oli vain pari koria joissa oli leluja ja pöytiä jossa remmejä ja kuppeja alennuksessa. No, kyllä sieltä jotain kotiin vietäväksi lähti nimittäin tälläinen vinkuva leopardi pehmolelu, joka oli puoleenhintaan ja hinnaksi jäi 7,90e. Mukaan tarttui myös purkkiruoka, joka ei siis ollut alennuksessa. Yksi ruskea Hurtan remmi jäi kyllä ikävästi kummittelemaan mieleen, mutta jätin sen toistaiseksi kauppaan koska hintaa sillä oli ihan reippaasti 50e, nyt tosin olisi ollut puoleenhintaan.. Mutta ehkä mä en nyt sitä kuitenkaan osta :D

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulumme

Päivä alkoi sillä kun avasin Emmin joulukalenterin viimeisen luukun ja kiikutin sen sisällön Emmille..
..Lähdettiin pienella aamulenkille jonka jälkeen puuhasteltiin kaikenlaista ja iltapäivällä suunnattiin vähän pidemmälle lenkille, koska..
..Emmi joutui jäämään kotiin kun muu perhe lähti viettämään joulua sukulaisille..
..Kymmenen aikaan ilalla tulimme takaisin kotiin jossa oli vastassa super iloinen Emmi, jonka samantien kiikutin iltalenkille joka olikin tosi pikainen koska Emmi suunnilleen juoksi koko lenkin läpi sillä Emmi tiesi..
..että kotona odottaisi pieni paketti kasa joka oli vain ja ainoastaan tarkoitettu Emmille..
..Äkkiä Emmi repi paketit auki, joista paljastui..
..hirveä määrä herkkuja ja pari lelua!..
..Ensin Emmi päätti nakerrella possunkorvan, jonka jälkeen oli pehmolelujen vuoro päästä tuhoutumiskoneeseen..
..pureskelua, imeskelyä, tarkkaa työtä ja tuloksena oli nenätön pystykorva. Tämä lelu kesti ehjänä maximissaan 5min!..
..sitten oli seurvaan vuoro: Ensin tukeva ote hampailla kaulasta ettei lammas pääse karkaamaan..

..Sitten nopea vaihdos eli tassu kaulan päälle ja hampailla tonttulakista kiinni..
..ja repäisy! Tadaa tonttulakki iroitettu! Tämäkään lelu ei kestänyt viittä minuuttia pidempään ehjänä..
..Loppu ilta kuluikin sitten herkkuja syöden ja uusien lelujen kanssa touhuten!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

HAUskaa joulua!


Jauhelihanameja

Tästä blogista löysin ohjeen miten tehdään jauhelihanameja koiralle, josta voitte itsekkin käydä katsomassa ohjeen.
 Parissa kohdassa poikkesin kyllä ohjeesta: kuivatuksessa namit olivat vain n.3h ja siltikin niistä tuli kovia ja kun otin namit kuivatuksesta pois laitoin ne parin talouspaperin väliin (jotta lähtisi pahimmat rasvat pois) ja siitä sitten hetkeksi pakkaseen josta lopuksi jääkaappiin.












Kyllä maistui meidän tytöille :)!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Haaste


Kiitos Ottiilia ja K !

"Kiitä tunnuksen antajaa.
Jaa tunnus kahdeksalle bloggaajalle.
Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."

Haastan seuraavat blogit:

Kahdeksan satunnaista asiaa minusta:

♦Olen koirarakas
♦Tahdon borderterrierin (ja oilisihan toinen aussiekin ihan kiva:D)

♦Olen allerginen eläimille, kalalle ja pähkinöille
♦Lempi vuodenaikani on kesä
♦Omistan mailman oudoimman otuksen, joka tekeekin siitä erityisen ♥
♦Asun pääkaupungissamme
♦Sain tänään todistuksen käteen ja keskiarvioksi tuli huimat 8.44
♦Etunimeni on Maria

Joo,
oon vähän huono keksimään,
mutta saapi kelvata!

tiistai 18. joulukuuta 2012

EE

Torstaina Emmi lähti Porvooseen, koska  sillä oli heti aamusta siellä eläinlääkärin tarkastus (liittyen korvaan). Iskä vei Emmin sinne ja kertoi sen jälkeen kuinka kiltisti Emmi käyttäytyi, ei murissut yhtään! (yleensä hätääntyy niin paljon eläinlääkärissä että alkaa murisemaan lääkärille, joskus jopa esitti näykkävänsä kun pikkuista pelotti niin paljon) Oon niiin ylpeä Emmistä antoi nostaa kiltisti pöydällekkin, jesjesjes! Neidistähän on tulossa pikku hiljaan kiltti ;)

Minäkin tulin sitten perjantaina perässä Porvooseen, taas oli kaksi hullua vastassa voi kumpa ne joskus oppisivat ottamaan kiltisti ihmiset vastaan ilma haukkukonserttia, hyppimistä, raavamista, vinguntaa ja hösäämistä, mahdotonta. 
Tänä viikonloppuna ei menty treeneihin koska epäilen että Ellalla on alkamassa kennelyskä tai nenäpunkki on muuttanut nokkaan. Toivottavasti ei. Viikonloppu vierähti sitten lenkkeillen ja riehuen. 
Minä lähdin jo maanantai iltana bussilla kotia kohti ja Emmi tulee kohta auto kyydillä kotiin, sitä odotellessa voipi postata:)