torstai 13. joulukuuta 2012

Näyttelyohjeet koiralle

Löysin tälläiset "näyttelyohjeet koiralle" yhdeltä keskustelupalstalta ja on pakko jakaa tämä teidän kanssa, koska Emmi on kyllä paremmin kuin hyvin ymmärtänyt noi säännöt:D

1§ Ensisijaisena tarkoituksena koiranäyttelyssä on kyetä mahdollisimman lyhyessä ajassa näyttämään itseään mahdollisimman paljon, mitään salaamatta. 

2§ Kehään mennessä sinun ei tule kiinnittää mitään huomiota narun jatkeena kulkevaan ihmiseen; hän on mukana vain henkisenä tukena eikä hän saa mitenkään häiritä sinun suoritustasi. 

3§ Ota heti ensimmäiseksi selvää kanssakilpailijoistasi; pidä huoli ettei kukaan heistä hauku kovempaa kuin sinä itse. 

4§ Kun tuomari kutsuu sinut arvosteltavaksi, älä suinpäin ryntää hänen luokseen, vaan luimistele hetken aikaa riittävän kaukana (ainakin kaksi tuomarin kädenmittaa); näin tuomari näkee sinulla olevan harkintakykyä ja omaa tahtoa. 

5§ Jos tuomari joutuu repimään sinua huulistasi nähdäkseen hampaasi, voit olla melko varma, että pelisi on pelattu; ole siis kohtelias ja irvistä oikein kunnolla niin, että viimeisetkin poskihampaasi näkyvät. Samaan aikaan kannattaa murista selvällä ja kuuluvalla äänellä. Tuomari saattaa haluta tässä vaiheessa tietää, oletko äänialaltasi basso, tenori vai sopraano. 

6§ Kun tuomari käskee sinun juosta edestakaisin kehässä, se tarkoittaa sitä, että hän haluaa nähdä kaikki askellajisi steppauksesta kenguruhyppyihin. Sinun tulee yrittää parastasi, sillä tämä on todella tärkeä kohta. 

7§ Tuomarin asettuessa pöytänsä taakse katselemaan sinua, et saa missään tapauksessa jäädä paikoillesi seisomaan kuin suolapatsas. Tuomari pitkästyy helposti ja silloin mahdollisuutesi ovat käytännöllisesti katsoen menneet. Liikehdi siis koko ajan vapautuneesti ja yritä keksiä mahdollisimman monta jännittävää asentoa, niin tuomarin mielenkiinto säilyy loppuun asti. 

8§ Erittäin huomaavaista tässä vaiheessa on antaa tuomarille virtsa- ja/tai ulostusnäyte. Jos esimerkiksi kasassasi on matoja, voi tuomari siitä päätellä, että vain matojen vuoksi karvasi on kiilloton ja olet muutenkin hieman alikuntoinen. 

9§ Kun tuomari tulee selittämään arvosteluperusteitaan omistajallesi/esittäjällesi, asettaa hän sinut näin viimeiseen kokeeseen; selitys ei toki ole tarkoitettu ihmiselle vaan sinulle itsellesi. Sinun tulee siis innostuneella haukunnalla koko ajan kertoa, että olet ymmärtänyt asian ja lupaat korjata virheesi ensitilassa. 

10§ Sitten homma onkin ohi ja voit napata kritiikkilapun ja värilliset muovinauhat kehätoimitsijalta. Ne on tarkoitettu palkinnoksi sinulle ja voit tehdä niillä mitä lystäät. 

                     ____________________________________________________

Eilen käytiin metsälenkillä Mimin, Ruusan ja Emmin kanssa. Ainakin Emmi tykkäs tosi paljon kun sai vauhtia elämään koska melkein joka päivä lenkit on jäänneet vähän lyhyiksi ja lenkin jälkeen Emmi joutuu vain tuijottamaan tylsistyneenä vieressä kun omistajansa nenä on kiinni koko ajan  koulukirjoissa. Onneksi kohta on joulu ja parin viikon loma joten päästään taas vähän useammin pitkille lenkeille!:)














laatu on mitä parhain..

2 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia olet koirista ottanut! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Harmi vaan kun monet heilahti kun oli jo niin pimeetä :(

    VastaaPoista