tiistai 2. lokakuuta 2012

Treenausta,kuvia

Viikonloppu oli aika villi kirjaimillisesti. Ninnan omistaja joutuu luopumaan Ninnasta joten se meni mun isälle kokeiluun perjantaina. Me tultiin silloin myös sinne viikonloppuksi ja eka yö oli aika hirveä tytöt nimittäin painivat läpi yön eivätkä antaneet mahdollisuutta nukkua. 
Päivällä riehuminen jatkui joten päätettiin viedä tytöt uimaan tai no oikeastaan Ninna vain ui ja tärisikin sen jälkeen kylmästä, metsässäkin käytiin pariin otteeseen riehuttamassa Ninnaa ja Emmiä.
 Tytöt eivät meinanneet millään rauhottua sisällä ja siinä meinasi useasti hermot mennä. Loppu viikonlopusta onneksi hieman jo kuuntelivat käskyjä ja meno hiljentyi.
 Käytiin toisessakin paikassa uittamassa koiria, siellä Emmikin ui eikä kumpikaan tärisseet. 
painia,painia,painia....


Vielä en tiedä jääkö Ninna pysyvästi isälle, sitä jännätään. Kuulemma Ninnakin jo käyttäytyy paremmin kun ei ole Emmiä kaverina riehuttamassa.











Pahoille tavoille heti on opittu=sänkyyn tuleminen







luoksetulo



Käytiin tänään Emmin kanssa reenaamassa tokoa ja agia kentällä, kuunteli huomattavasti paremmin kun oltiin kahdestaan. Sivulle tuloa,luoksetuloa,seuraamista, hyppyä ja kolmiota tehtiin ja hienosti sujui.










Videoitakin teille ottelin mutta jostain syystä tää ei halua ladata niitä, ehkä tila on loppunut.


1 kommentti:

  1. Oisko sulla kiinnostusta joskus tulla treenaamaan mun ja Emman kanssa tuonne hkh:n kentälle? Asutaan siinä ihan lähellä ja käydään sielä usein. Itse olen sua noin vuoden nuorempi ja Emma on jo semmoinen 7v vanha sekarotuinen harrastus kaveri! :)

    VastaaPoista