maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kotkan mätsäri

IMG_3026
IMG_3028
Lauantaina päätin pestä koirat, kova työhän se oli, mutta palkaksi sai kaksi puhdasta koiraa, Emmille tuuheamman turkin ja vielä mikä ihaninta Ellan karvanlähdön..

IMG_2981
Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan kohti Kotkaa jossa järjestettiin mätsäri. Innolla olin odottanut pääseväni Ellan kanssa sinne, jotta saisin tietää onko treenaaminen tuottanut tulosta. 
IMG_2974
Paikan päällä Ella oli ihan ylienerginen mutta rauhoittui onneksi ajan kuluessa. Isoja koiria oli n.50 ja me oltiin viimeisten joukossa, joten saatin rauhassa odotella.
Lopulta päästiin kehään. Ensin seisotettiin koirat jonka jälkeen meidät laitettiin juoksemaan, Ella juoksi todella hienosti, ei vetänyt hihnassa, laukannut tai tehnyt muutakaan typerää. Sen jälkeen tuomari tuli tarkastamaan Ellan, huomasin että siinä meillä on treenaamisen varaa, koska kun tuomari katsoi hampaita Ella antoi koko ajan tassua ja muutenkin kun sitä tarkastettiin ei meinannut millään pysyä paikalla vaan kiemurteli koko ajan, yritin sitten siinä avuttomana saada Ellaa pysymään hetken paikallaan, mutta aika huonosti se onnistui tuomari otti onneksi sen vain huumorilla ja kehui Ellaa reippaaksi. Hämmästyksekseni tuomari ojensi meille punaisen nauhan! 
IMG_2976
Punaisten kehää odotellessa Ellan mielenkiinto alkoi kadota ja pelkäsin ettei se suostuisi tekemään mitään enään kunnolla, mutta se osoittautui turhaksi sillä Ella seisoi kiltisti. Tuomari mietti pitkään että ketkä pääsevät kymmenen parhaan joukkoon, joten Ella alkoi pikku hiljaa kyllästyä, alkoi katselemaan muualle ja nami ei enään kauheasti kiinnostanut. Ellan hermoja koeteltiin, sillä joku ajoi ihan kehään kiinni moottoripyörällä (Ellan entinen omistaja ajeli aina sellasella joten sen ääni saa yleensä Ellan villiksi), mutta Ella vain vilkuili vähän siihen päin eikä kuitenkaan liikkunut mihinkään, olen todella ylpeä siitä. Lopulta tuomari alkoi kättelemään viimeisimpiä pois kehästä ja yllätykseksi me jäätiin vielä kymmenen parhaan joukkoon! Kymmenen parhaan piti lähteä juoksemaan ympyrää. No, meidän eteen sattui joku staffi millä oli kauheita hengitysongelmia, alkoi röhistä hirveästi ja näytti siltä että oksentaa, omistaja alkoi sitten painamaan koiransa kuonoa jotenkin että saisi sen lopettamaan. Kyllähän se sitten lopetti, mutta Ella oli ehtinyt jo kiinnostua tuosta ihmeellisestä röhinästä, joten koko loppu kehän ajan sen piti vain tuijottaa edessä olevaa koiraa jospa siitä pääsisi vielä se kummallinen ääni. Sen takia me ei päästy neljän parhaan joukkoon, mutta en usko että se olisi ollut kaukana, koska tuomari katsoi tosi pitkään meitä ja dalmista sen näkösenä että kumman päästää jatkoon, meitä ei tosiaan onni potkaissut tällä kertaa, mutta olen silti superhyper ylpeä Ellasta miten rauhallisesti se pystyikään keskittymään ympärillä olevasta koiramäärästä huolimatta ja että me päästiin kymmenen parhaan joukkoon!:)
IMG_2978
IMG_3010
IMG_3022IMG_3016
Mätsärin jälkeen mentiin katsomaan yhtä koskea, jonne Ella olisi mielellään pulahtanut uimaan, onhan toi hullu  pudottanut talviturkkinsakin jo aikoja sitten pois!
IMG_3017
IMG_3012IMG_3006IMG_2999IMG_2992
IMG_2988
Kotona sitten alettiin viettämään vappua jo vähän etukäteen, mutta ei kai se haittaa ;)
IMG_3043
Nyt Ella tuli sitten hoitoon pariksi päiväksi ja päästään taas wappuna mätsäriiiiiiin :)

Loppuun vielä kuva Emmin salaisesta naurukohtauksesta..

3 kommenttia:

  1. Mites te Kotkaan asti lähditte, ihan vain tota mätsäriä varten vai? :)

    VastaaPoista
  2. Me oltiin viikonloppu Porvoossa ja siitä on Kotkaan melkein saman pituinen matka kuin Helsinkiin, Helsingissä ois tosiaan ollut samaan aikaa mätsäri, mutta tuntuu niin tylsältä aina ajaa tuota Porvoon ja Helsingin väliä, joten päätettiin lähteä vaihteen vuoksi Kotkaan :D

    VastaaPoista