lauantai 23. elokuuta 2014

Ripaus kesää

Oltiin tosiaan vähän päälle viikko mökillä heinäkuun lopusta elokuun alkuun. Mä hehkutan tätä joka kerta kun mennään kesällä mökille, mutta se vaan on niin mahtavaa. Oltiin puolet ajasta niin, että Emmi oli ainoana koirana, mutta toiselle puoliskolle Jekkukin liittyi mökkeilyjoukkoon.
IMG_2187 IMG_2373 Veneiltiin paljon koirien kanssa, ensimmäinen kesä kun Emmi oikeasti rupesi nauttimaan veneilystä ja veti samalla tirsat. Jekku harrasti laidan yli kurkottelua jonka seurauksena putosi veteen. Mitään ei sattunut eikä mitään myöskään opittu, samantien takaisin!
IMG_2327
Grillivahti tarkkana
IMG_2293 Melottiin myös paljon, kävin serkun kanssa muun muassa lähes kymmenen kilometrin retkellä pysähtyen puolessa välissä asumattomaan saareen. Välillä meillä oli myös Jekku mukana kanootissa sillä haluaa niin paljon päästä mukaan aina vesille lähdettäessä.
linkkublogi
 photo anigif_zps5ec9fe1e.gif
IMG_2413         Uitin Emmiä kerran päivässä ja lenkit sai juosta vapaana, kyllä heti huomasi kuinka Emmillä lihakset kasvoi mökkeilyn aikana. Sen pitäisi saada aina juosta vapaana sillä muuten peitsaa. Kaupungissa se on vain joskus hankalaa, onneksi voi käydä pyöräilemässä ja juoksemassa!
IMG_2464 linkkublogi1        Illat ja aamut ovat linkussa (=vieressä on linkkuvuori jonka takia kutsutaan aina linkuksi :) ) parhaita niin ihanat maisemat, että en kestä! Eläimiäkin liikkuu linkussa paljon, pihan läpi juoksi peura ja nähtiin ihan hirveästí erikoisia lintuja, haikaroista ja kurjista aina kanalintuihin, haukkoihin ja silkkiuikkuihin saakka. Jotkut eläimet eivät taas ole niin miellyttäviä, nimittäin öisin kun liikkui polulla pikkumökkejen ja -ison välillä sai pelätä astuvansa hiirien ja sammakoiden päälle joita oli runsaasti.
IMG_2473 IMG_2517 IMG_2571        Lähes joka ilta saunottiin rantasaunassa ja siitä juostiin uimaan. Jekkukin jopa halusi saunoa. Saunomisen jälkeen pelattiin porukalla lautapelejä koirien nukkuessa toiminnan täyteisten päivien jälkeen. Saan olla iloinen, että minulla on niin ihania sukulaisia joista sai hauskaa seuraa. Jekku ja Emmi saivat juosta ja painia päivät pitkät.
IMG_2625 linkkublogi2 Yhtenä päivänä retkeiltiin suolle jossa Emmi ei meinannut sitten millään uskoa, että pitkospuilta ei saa hypätä pois. Siellä joiltakin kaukana olevilta ihmisiltä karkasi meidän luokse koira, juoksi suoraan suon läpi onneksi ei sattunut mitään!
IMG_2680 IMG_2689 IMG_2758 Lenkkeiltiin ja touhuttiin paljon kaikenlaista, välillä koirat väsähtivät kun olivat koko ajan liikkeellä silloin oli hyvä itsekin käpertyä hyvän kirjan pariin. Em on niin onnellinen kun ollaan mökillä, nauttii vapaudesta täysillä. Sisälle ei tullut muuten kuin ukkosella. Talon alla ja metsässä on useita kuoppia kun Emmi aina kävi kaivamassa itselleen pesän.
IMG_2828 IMG_2879 IMG_2961 IMG_3300         Reilu viikko luonnonhelmassa kaukana kiireestä takasi täydellisen rentoutumisen. Niin hauskaa oli taas mökillä, että oli haikeaa palata takaisin kotiin. Tosin kotipuolessa odotti silloin maailman voittaja ja ehkä oli ihan syytä palata takaisin arkeen ettei mökkihöperyys päässyt ihan täysin iskemään!

2 kommenttia:

  1. Tosi makeita varsinkin noi ilta-auringossa otetut kuvat! Mä en ehtinyt tänä kesänä olemaan mökillä kuin muutaman päivän, eikä Nana edes ollut mukana kummallakaan reissulla. Se oli harmi, koiran kanssa mökillä on vaan niin kivaa :')

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :)) Mäkään en ole meidän omalla mökillä ollut ollenkaan, mutta onneksi on linkku ja se on mun mielestä vielä mökkimäisepi mökki :D joten tykkään hirveästi olla siellä.

    VastaaPoista