lauantai 25. elokuuta 2012

Taiteiden yö

Torstaina oli taiteiden yö, missä päätettiin lähteä käymään Emmin kanssa.
 Jäimme kaisaniemessä metrosta ja käveltiin vähän kattelemaan mitä siellä tapahtuu. Ihmisiä oli tosi paljon mikä nyt ei Emmiä kummemmin ihmetyttänyt kun kaupungissa asutaan. Päätimme kuitenki paeta väen tungosta suomenlinnaan, siellä ei ollutkaan melkein ketään kun kaikki olivat pakkautuneet keskustaan.

Suomenlinnassa tuli jokin perhe vastaan jotka alkoivat juttelemaan että heilläkin on saman rotuinen koira, tolleri. Hetken päästä nainen kysyikin että onko se novascotiannoutaja, siihen sitten vastasit että eikun aussie. Että joo, taas tollanen ihminen kuka luulee Emmiä tolleriksi, eikö Emmi näytä aussielta yhtään?  Onhan se tietysti pääväriltään tällä hetkellä aika tolleria muistuttava, mutta jos toi olis tolleri niin olis kyllä vähän yli kasvanut ja värivirheellinen. Tuntuu oikeesti, että Emmiä luullaa enemmän jonkin muun rotuiseksi  kuin mitä se on :D joskus saatta jotkut ajatella että olisi aussie, mutta eivät ole tietoisa siitä että niitä on ton värisinä. Urokseksi myös usein luullaa, totta, onhan se aika iso ja onhan sillä ruskea nahkaremmi ja panta, vaikka pitäisi varmaan käyttää nartulla pinkkiä ja timanttista ;) Mutta mun silmissä se on selvä narttu.



Suomenlinnassa siis vain käveltiin ja kuvailtiin, kauan ei uskallettu olla, koska meillä ei ollut harmaintakaan ajatusta että milloin viimeinen lautta lähtee, ajatus siitä että jouduttaisiin viettämään yö suomenlinnassa ei kauheasti houkutellut joten aika nopeasti palattiin takaisin keskustaa ja siitä metrolla kotiin.

 Käytiin viikolla Ruusan ja Emmin kanssa metsässä ja peloilla. Leikki ei kuitenkaan oikein sujunut koska Ruusa on alkanut vähän pelätä Emmiä :(







Kerran sain itseteossa Emmin kiinni vadelmapuskasta syömässä vadelmia siinä samassa opetin sen syömään metsästä mustikoita :)












 






Ruusa ninjailee

Ruusa huomas että käännyttiin kotiin päin ja pisti jarrut päälle ;D


4 kommenttia: