sunnuntai 2. syyskuuta 2012

D O B O

"Dobo on uusi koiraharrastuslaji, jossa yhdistyy liikunta ja hauskanpito koiran kanssa. Harjoitukset tehdään käyttäen apuna munanmuotoisia palloja ja liikkeet tehdään aina koiran ehdoilla, koiraa tukien. Lajiin kuuluu kolmenlaisia liikkeitä; koiran tekemiä, ohjaajan tekemiä ja yhdessä tehtäviä."

HSKP järjesti kahden päivän kestävät kokeilukerrat doboon. Doboa päästiin kokeilemaan koirakoulu kompassin tiloihin Konalaan.
1. kerta Ensimmäinen kokeilukerta oli tiistaina, matkaan lähdettiin bussilla. Vaikka meillä oli hyvät ohjeet paikan päälle kuitenkin poistuttuamme bussista lähdimme vastakkaiseen suuntaan kävelemään kuin mihin oli pitäisi. Ohikulkijan ohjeiden avulla löysimme loppujen lopuksi perille. 

Koirakoulu kompassilla oli sisällä kaksi isoa huonetta jotka olivat erotettu toisistaan paksulla kankaalla toisella puolella oli agilityesteet ja toisella puolella tehtiin doboa. Mimin oli myös tarkoitus tulla doboilemaan, mutta ei ollut kotona joten eka kerta jäi väliin. Mimin omistaja tuli kuitenki paikan päälle katselemaan ja saikin koulutettavaksi villin sileäkarvaisennoutajan.


 Ensin haettiin säkäkorkuuden mukaisesti meille isoin pallo, tasapainotyyny tutummin "lörppö" sekä matto.


  Ekalla kokeilukerralla oli mukana ainoastaan meidän lisäksi yksi seropi sekä kouluttajan kaksi flättiä. Käytiin täyttämässä myös alussa vesikuppi, koska kouluttaja sanoi että on todella tärkeää koiran saada juoda harjoitusten välissä koska lihakset tekevät niin paljon työtä ja koira tarvitsee siksi nestettä. Doboilemaa alettiin niin että ohjaaja ottaa pallon jalkojen väliin tukevaan otteeseen ja lähtee houkuttelemaan pallolle. Emmi oli ihan ihmeissään siinä kohdin mitä oli tarkoitus tehdä yritti loikata pallon yli, kiertää pallon ja laittaa vain etutassut pallon päälle. Dobossa on tärkeää että kaikki liikkeet tehdään koirien ehdoilla joten koiraa ei saanut missään tapauksessa pakottaa pallolle. Sain Emmin loppujen lopuksi niin palolle että kun se hyppäsi laitoin käden eteen että Emmi jäisi palolle. No siitähän se meillä lähti ja Emmi alkoi pienin erin tasapainottelemaan pallon päällä.

 Tiedättekö,  ihmisellä joskus kun esim. tasapainottelee jonkun asian päällä alkaa esim. jalka tärisemään, sitä samaa teki Emmikin ja kouluttaja sanoi että silloin koira tekee todella paljon lihaksillaan töitä.
Ensin vain totuteltiin pallolla oloa ja sen jälkeen annettiin koirien levätä. 
 "Lajiin kuuluu kolmenlaisia liikkeitä; koiran tekemiä, ohjaajan tekemiä ja yhdessä tehtäviä."  Eli lajiin siis kuluu nuo kolme erilaista liikettä ensin toteutettiin sitä koiran tekemää liikettä ja jossain vaiheessa siiryttiin ihmisen ja koiran tekemään liikkeisiin esim. ihminen laittaa jalat pallon päälle ja selän lattiaan: Sillon kuin selkä on lattiassa koira hyppää vatsan yli ja kun selkä on irti lattiasta koira ryömii jakojen ali.
Välillä taas tehtiin pelkkiä ihmisen tekemiä liikkeitä esim. dobopunnerrus: omistaja laittaa jalat pallon päälle ja alkaa punnertamaan vähän kuin ihmisten punnerrus tyylillä ja koira makaa edessä. Neljän punneruksen jälkeen aina nostetaan käsi ilmaan ja rapsutetaan koiraa tai jos siinä ei ole koiraa niin vilkutetaan eteenpäin. 
Treenasin myös Emmin kanssa lörpällä eli Emmi laitto etutassut lörpälle ja pysytteli siinä.
 
Tunnin lopussa vielä venyttelimme koiria ja kouluttaja ohjeisti että venytelkää vielä kotona ja käykää joko tänään tai viimeistään huomenna ravilenkillä ettei koiran lihakset mene jumiin. Tämän me toteutimme ilalla pyörälenkillä.Tässä nyt tiivistettynä mitä ensinmäisellä tunnilla teimme .
2.kerta Toinen doboilu kerta oli perjantaina. Autosta poistuttuamme Emmi tajusi missä ollaan ja tunsi reitin ja alkoi vetämään paikalle ja oli ihan innoisaan. Eli oli tainnut koiraan kuin omistajaankin iskeä pieni ja ilkeä Dobokärpänen ;).


  Toisella keralla oli jo vähän enemmän porukkaa paikalla ja Emmi jo tiesi mikä juttu tämä oli ja hyppäsi tottuneesti palolle. Mimikin oppi tosi helposti miten pallolla kuului olla ja otti meidät nopeasti kiinni. 








 Tällä kertaan tehtiin Enemmän liikkeitä palolla esim. pupu,istu,seiso,pyöri ja maahan. Dobossa on tärkeää että kaikki liikkeet tehtiin molemmin päin koska toinen puoli koirassa tekee aina enemmän työtä eli jos koira eka oli  katsonut agi kenttää päin piti seuraavaksi kääntyä ympäri ja katsoa ikkunaan päin.



 Tehtiin lörpälläkin uusi harjoitus eli Emmin piti laittaa takajalat lörpän päälle ja siinä Emmi oli luonnonlahjakkuus. Kouluttajakin kehui Emmiä miten hyvin osasi olla lörpällä.



Tiistain kerralla kun teimme enemmän urheilullisia liikkeitä kuten dobopunnerrus joten tällä kertaa tehtiin enemmän tasapaino harjoituksia eli esim. lentokone asento omistaja meni vatsalleen pallon päälle ja yritti saada jalat ja kädet irti maasta.





Loppu venytyksiä :)



Dobo oli tositosi kiva ja hauska laji! Urheilla sai ihminen kuin myös koirakin, Emmi tykkäsi myös tosi paljon. Voitaisiin mennä vaikka heti dobo kurssille jos päästäisiin!:) Suosittelen, kokeilkaa ihmeessä!

3 kommenttia:

  1. Enpäs ole moisesta koskaan kuullut :) Pisti hymyilyttämään kunnolla nuo kuvat, joissa koira seisoo tuossa LÖRPÄLLÄ. Niin hauska nimi ja toinen on niin suloinen seisoessaan siinä :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi hauskalta! :) Ihania kuvia. Pitäisi Bellan kanssa varmaan kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kannattaa kokeilla!:)

    VastaaPoista