lauantai 4. toukokuuta 2013

Hoitohauva Ella

Ella tuli siis viikonlopun jälkeen meille hoitoon maantaista torstaihin.
Aikaisemmin olenkin kertonut siitä kuinka Ella ja Emmi menee sekaisin siitä kun kävelevät yhdessä kaupungissa, rapussa yms. joten nyt testasin sitä mitä aikasemmin suunnittelin eli vein joko vain toista tai molempia jos sain jonkun kaverin mukaan lähtemään lenkille ja ottamaan toisen koirista. Se oli järkevää sillä Ella ei haukkunut kertaakaan rapussa tai lenkillä lukuun ottamatta yhtä rappuriehumista kun naapuri tuli just viereisestä ovesta, Emmi haukkui kotona kun kuuli meidän tulevan, mutta Ella haukahti silloinkin vain kerran sekä sitä kun oltiin molempien koirien kanssa lenkillä ja tuli yksi räyhäävä koira vastaan jolle piti sitten tietysti räyhätä takaisin.
Punkkilääke annettu!
Ellallahan on ollut ongelmaa myös vetämisen kanssa ja sekin helpottui kun lenkitin ainoastaan sitä ja keskityin vain siihen. Silloin kun olen mennyt Ellan kanssa kahdestaan lenkit ovat sujuneet tosi hyvin Ella ei vedä melkein yhtään hihnassa ja räyhäävät koiratkin on ohittanut vain kallistelemalla päätään :). Ollaan siis treenattu tuota kaupungissa lenkkeilemistä siten että ei lähdetä ulos ovesta ennen kuin Ella on rauhottunut ja rapussa ei liikuta jos ei kuljeta nätisti, monesti olen kulkenut rapussa namin avulla joka on myös saanut Ellan ymmärtämään että siellä ei ole tarkoitus kiljua, haukkua ja vetää eteenpäin.
Lenkillä on tosiaan jo aika mukava kulkea kun mennään Ellan kanssa kahdestaan. Välillä vähän remmi saattaa kiristyä, mutta siitä tulee heti komento ja kehuja saa jos kävelee nätisti.
Silloin kun Emmi ei ole mukana on pitänyt käyttää sitä hyödyksi ja mennä koirapuistoon. Ellan kanssa on niin ihanaa olla koirapuistossa kun se on yhtä sosiaalinen tuntemattomille ihmisille kuin vaikka mulle kun tulen esim. koulusta ehkä astetta rauhallisempi onneksi :D ja kenellekkään koiralle ei murise vaan yleensä Ellalle muristaan. Oltiin puistossa kahden kauniin sammarin kanssa ja kun he lähtivät tuli kaksi seropia joiden kaikkien kanssa Ella leikki, on se niin mukavaa kun ei tarvitse kerrankaan pelätä että alkaa tappelu ;D. Yhtenä iltana oltiin puistossa Ellan kanssa yksin joten silloin heittelin sille keppiä, Ella noutaa keppiäkin niin ahkerasti verrattuna Emmiin joka hakee ehkä kerran kepin ja lopettaa sitten siihen jos huomaa että tekee työtä ilman palkkaa..
Kun ollaan lenkkeilty yhdessä tyttöjen kanssa Ella vetää huomattavasti enempi, silloin kävellään ekoina koska Ella ei pysty mitenkään keskittymään jos joku kävelee kaukana edessä. Rapussa ollaan kuljettu molempien kanssa samanlailla kuin jos olisin vain Ellan kanssa. Yleensä lenkkien alku on aika kauheaa koska Ellalla on virtaa enemmän kuin suuuurella kaupungilla, mutta kyllä se siitä muuttuu paremmaksi kun vähän kävellään ja Ella tajuaa että ei ole kiire mihinkään. Tyttöjen kanssa ollaan käyty lenkillä metsässä ja pelloilla.
IMG_3095
Emmi lopetti lopultakin juoksunsa ja on nyt onnellinen kun saa kulkea ilman pöksyjä :)
Kotona meillä menee hyvin Ella nukkuu yöt mun huoneessa, jotta Emmi saisi vähän omaa rauhaa koska se oli varsinkin alku viikosta tosi mustasukkainen kun Ella änkesi vielä meillekin ja mä lähdin Ellan kanssa ulos enkä Emmin ja vielä juoksutkin lisäsi mustasukkaisuutta, mutta kyllä se siitä helpottui kun Emmi tajusi että sekin pääsee aikanaan ulos ja saa ihan yhtä paljon huomiota. Yhtään ei tapeltu ja koulun päivänkin ajat nukkuivat kiltisti (luultavasti sohvalla omia tyynyjä vasten ;)). Ainoa ongelma on edelleen se kun joku tulee kotiin. Se saa molemmissa aikaan järkyttävän haukkukohtauksen ja haukkua pitää vielä vähän aikaa silloinkin kun näkevät ketä on tullut..
No, kun saadaan ostettua Emmille  se haukunestopanta ja toivottavasti se tehoaisi ja Emmi lopettaisi haukkumisen ei varmaan Ellakaan enään haukkuisi sellainen matkija kun on (esim. kun oltiin katsomassa yhtiä poneja Ella oli ihan rauhallinen, mutta kun Emmi alkoi haukkumaan niille yhtäkkiä Ellankin mielestä ne oli maailman pelottavampia ja piti alkaa räyhätä myös tai se kun pyysin Ellaa hyppäämään puuta vasten eipä hypännyt, sen jälkeen pyysin Emmiä hyppäämään ja se hyppäsikin ja vielä sen jälkeen pyysin Ellaa niin kappas kummaa johan se hyppäsi sillä sekunnilla ;) ).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti