torstai 23. toukokuuta 2013

Surkea päivä ja raunioon !

Surkeista surkein koirapäivä takana :(. Kauheella kiirellä lähdettiin Ellan ja Mimin kanssa koirapäivään, lopulta kun päästiin paikalle kaikki seisoi katoksen alla ja mitään lajeja ei enään ollut. Kuulluttaja kysyi vielä, että onko ketään kiinnostuneita näyttelytreeneihin, kukaan ei vastannut, joten hän jatkoi että tapahtuma lopetetaan. Oltiin ehditty olla vasta ehkä viisi minuuttia siellä kun se kerrottiin, syynä ei ollut mikään muu kuin sade, ärghhh! Saatiin onneksi Carinalta lupa lähteä ja päästiin kaverin kyydillä takaisin kotiin. Että, sellasta Jekku ei edes kerennyt tulla kun tapahtuma oli jo loppunut.. Ihmeen paljon porukkaa oli kuitenkin jaksanut tulla paikalle kamalasta sateesta huolimatta, kiitos kuitenkin kaikille paikalla olleille sää nyt ei oikein suosinut !
Kameraa en ole viitsinyt tuolla sateessa mukana raahata, joten jottei tästä postauksesta tulisi liian tylsä muutaman kuva napsin kännyllä
Seuraava HSKP:n tapahtuma oiskin sunnuntaina rauniopäivä eli Herttoniemen rauniorataan tutustumista 26.5.13 klo.12-16 Koiran kanssa mukaan, ilmainen ja ilmottautua voi Pihlalle: pihla.haukinen@gmail.com !:) Toivotaan että sää ois parempi :D!

2 kommenttia:

  1. Toi on kyllä kurjaa jos sää pilaa kivat suunnitelmat. Ai että toi rauniojuttu kuulostaa kivalta, harmi vaan kun olen koiran kanssa Jyväskylässä sunnuntaina iltaan asti :(

    VastaaPoista