keskiviikko 28. elokuuta 2013

Aussie erkkari 25.8.13

Lauantaina pesin Ellan, leikkasin kynnet, harjasin, föönasin sekä treenasin seuraavaa päivää varten.
Lähdettiin yhdentoista aikaan aamulla ajelemaan kohti Helsinkiä, vein Emmin ja sen ruokasäkin kotiin, jonka jälkeen lähdettiin kohti Tuomarinkylää.  Näyttelyyn oli ilmoittaunut 109 aussieta. 
Meillä olikin sitten paljon aikaa kun urokset olivat vasta alkuvaiheissa ja ruokataukokin oli vielä ennen narttuja. 
Uroksien arvostelu vain venyi ja venyi.. Hirveesti tuttuja ei ihme kyllä nähty, mutta ainakin Nea oli tullut esittämään Ilonaa. 
Kun nartut sitten lopulta alkoivat oli meitä ennen vielä juoniori- ja nuorten luokka joissa oli yhteensä 19 koiraa. 
Tulihan se avoin luokkakin lopulta, siihen koiria oli ilmottautunut 15. Me olimme viimeisiä, joten saatiin odotella yksilöarvosteluakin. Olin tietysti kauhulla ajatellut kuinka huonosti Ella esiintyisi, mutta hyvinhän se meni. Ella jaksoi seistä niin kauan kuin piti, eikä lähtenyt liikkumaan tai istuuntunut kun tuomari tarkisti, jes! Juostessa Ella oli jo aika väsynyt pitkästä päivästä, mutta sain sen kuitenkin ihan hyvin juoksemaan. 
Erittäin hyvähän meille napsahti ja tyytyväisiä ollaan kun olihan se vasta Ellan esimmäinen näyttely, avoin luokan nartuista neljä sai erinomaisen sekä tuomari oli tosi tiukka.
Kehän jälkeen Nea sanoi, että Ella esiintyi hyvin, ainoastaan seisoessa katsoi liian ylös, mutta muuten ei mitään ongelmaa, kiva kuulla palautetta välillä joltain joka tietää asiasta vähän enemmän kun minä :D . Kasvattajakin sanoi, että Ellalla meni siihen nähden hyvin kun toi oli vain australianpaimenkoirien näyttely, joten asiantuntija oli tuomarina.
    wolffhouse-caratia le sabre "Ella" ekassa näyttelyssään AVO EH, tuomarina Janne Kronstam.
Arvostelu (vikasta kohdasta ei saatu selvää): Hyvin sopusuhtainen. Hyvin muodostuneet lihakset. Kallo voisi olla hieman paremmin muodostunut. Mantelinmuotoiset silmät. Hyvin asettuneet korva. Hyvän kokoinen. Raajojen kulmaukset riittävät sekä edessä että takana. Hieman heikot kintereet. Hyvät kylkiluut, mutta tarvitsee lisää massaa rintakehään. Liikkuu hyvin, oikeanlainen liikunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti