sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Olipa se hieno koira

Lauantaina oli kaamea sää, joten lähdettiin käymään Lahdessa ja samalla käytiin Kärkkäiseltä hakemassa koirille luut. Kun tultiin takaisin lähdin viemään Emmiä lenkille metsään. Aina sanotaan sitä, että koiranomistajien pitää lähteä lenkille säässä kuin säässä koiran kanssa,  mutta entäs sitten jos koira ei suostu lähtemään? Metsässä nimittäin kun päästiin Emmin irti se jäi seisomaan ja vinkumaan siihen paikkaan, vasta kun olin kaukana kävelemässä otti minut kiinni ja pysähtyi taas vinkumaan. Näin tehtiin pari kertaa kunnes annoin Emmille luvan kääntyä takaisin kotiin ja sehän kääntyikin ja juoksi täysiä metsästä autotien yli rappusille odottamaan, että joku avaisi oven. No, onneksi on aina toinen varmasti innokas kaveri lähtemään lenkille jos minun pikku fifiä ei lenkkeily huonossa säässä innosta, nimittäin Ella. Sehän vasta lenkistä innostui, kävi uimassa ja sai varmaan miljoona hepulia lenkin aikana.IMG_1542
IMG_1563 Sunnuntaina lähdin Emmin kanssa bussilla takaisin Helsinkiin. Bussissa parin penkin päässä meidän edessä istui sellainen vanha nainen joka katsoi minua kauhuissaan kuin olisin jokin rikollinen. Yhtäkkiä se kaivoi puhelimensa esiin ja rupesi ottamaan mun naamasta kuvaa! Siis mitä ihmettä! Ehdin onneksi kääntää pääni pois ja hänellä oli niin vanha puhelin, että tuskin kuvasta mitään selvää saa. 
Ei hirveesti huvittanut olla tuollaisen hullun naisen kuvattavana joten vaihdoin nopeasti istuin paikkaa bussin toiselle puolelle. Hän käveli vielä bussin edes takaisin ja puhui puhelimeen vihaisesti niin, että kaikki kääntyivät häntä katsomaan (en saanut selvää mitä sanoi, paitsi sanan "kiire"). 
Oli kyllä ahdistavaa, mutta onneksi hän jäi aikaisemmin kun minä pois niin ei tarvinnut hänen ohi enään kulkea. Kenties oli joku koiravihaaja (vaikka en kyllä silloinkaan keksi minkä vuoksi rupeaisi kuvaamaan mua) tai sitten vain sekaisin päästään.
IMG_1582 Iltapäivällä meinasin mennä treenaamaan meidän "omalle" kentälle, mutta se olikin täynnä muita koira joten ei sinne viitsitty mennä. Lähellä ei ollut mitään toista hyvää kenttää joten lähdin aika kauas toiselle kentälle. No kappas sekin oli varattu ja niin oli myös seuraava jossa kävin. Lähdin sitten kaikkein kauimmaisille kentille joista toinen oli varattu, mutta toinen onneksi ei niin päästiin lopultakin treenaamaan. Pelkäsin, että Emmi olisi väsynyt kun oltiin kävelty niin paljon, mutta ei onneksi ollut, janoinen vain, joten jaksoi treenata.

Trenattiin siis seuraavia kylttejä:
-koira eteen oikelta/vasemmalta sivulle, istu
-istu 1 askel, 2 askel ja 3 askelta
-koira eteen 1 askel peruuttaen, 2 askelta peruuttaen ja 3 askelta peruuttaen
-istu

Koska sää oli etenkin loppua kohden sen verran huono eikä kamerassa riittänyt tila, kuvasin teille vain todella lyhyen videon josta näette pienen palan siitä miten treenaataan. 

Otsikon lainasin yhdeltä tytöltä, sanoi noin kun käveltiin treenien jälkeen hänen ja äitinsä ohi :)

Muokkasin muuten yhtä noista sivuista (mitkä näkyy bannerin alla) niin että siellä näkyy myös osa meidän  videoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti