tiistai 18. helmikuuta 2014

Lomalla viimeinkin

Torstaina kävin kaverini kanssa katsomassa veljeni hienoja vanhojen tansseja. Aika kuluu niin nopeasti, että kohta sitä itsekin pääsee tanssahtelemaan. Kuvia tuli otettua vain muutama, koska hämärässä salissa oli todella vaikea saada tarkkoja kuvia.
IMG_5014
                            IMG_4994 IMG_5001
ystävänpäivä koirulit ♥
Loman alkaessa lähdettiin heti Ellan luokse ja saatiin viettää ystävänpäivää yhdessä. Onnistuin taas eksymään tutulta lenkkipolulta, tai oikeastaan tiesin suurin piirtein missä olin, mutta tulin keskeltä pahinta ryteikköä metsästä pois. Ulkoilin koirien kanssa pari tuntia jonka jälkeen Ella ei jaksanut enään vetää hihnassa joka jos jokin kertoo siitä, että lenkki oli uuvuttava. Seuraavina päivinä satoikin vettä ja räntää jonka takia tuli mukavan kuraista ja lunta suli paljon. Tehtiin kuitenkin koirien kanssa lenkkejä ja iltaisin väsymys iski. Kummasti ne koirat aina jotenkin ajautuu sänkyyni nukkumaan, harkitsematta siirtymistä tieltäni..hmph.
IMG_5022                              IMG_5029IMG_5039IMG_5040      Kävin ostamassa Emmille testaukseen jahti&vahti kana ja riisi ruokaa. Emmi on syönyt tähän asti royal canin medium adultia joka on ollut ihan passeli ruoka meille, mutta hinnan vuoksi halusin kokeilla vaihteeksi tuota, koska olen siitä paljon hyvää kuullut. Vielä ei ole ehditty testata, mutta tänään olisi tarkoitus alkaa pikkuhiljaa muuttamaan royalia jahti&vahtiin.
IMG_5057
IMG_5062IMG_5076IMG_5087IMG_5091 IMG_5017IMG_5099       Menin tekemään eilen jotain ennenkuulumatonta ilmoitin nimittäin Emmin Espoon rallytoko kisoihin. En tiedä oliko siinä mitään järkeä meidän viime treenien perusteella. Emmi vain söi lunta, haahuili eikä tehnyt mitään jos ei ollut palkkaa, että hyvin menee. Toisaalta taas aikaisempien treenien perusteella tiedän, että Emmi myös pystyy kisaamaan joten uskalsin sen sinne ilmoittaa. Syy siihen miksi Emmillä oli "treenaa yksinäsi"-asenne saattaa johtua siitä, että me ei tehty mitään tavallisia rutiineja ennen treenejä eli en esim. pakannut treenireppua tai ottanut namitaskua mukaan joten Emmi saattoi kuvitella, että ei tarvitsi sitten myöskään mitään tehdä.
IMG_5101 Emmillä on siis kaksi isoa asiaa mitkä sen täytyy oppia ennen kisoja. Se, että se ei vingu koko radan ajan (ei tule onnistumaan) ja se, että jaksaa tehdä radan loppuun ilman palkkaamista. Onpahan vähän haastetta :D.
Tietääkö muuten kukaan tuleeko sieltä mitään vastausta kun on ilmottautunut? Alo-luokka meni nimittäin samantien täyteen joten mietin vain mahduttiinko mukaan, koska mitään ei ole kuulunut.
IMG_5106IMG_5115IMG_5137IMG_5142IMG_5152
IMG_5173
IMG_5182 
Tänään palattiin takaisin kotiin ja oli suunnitelmissa tavata kavereita sekä treenata rallya, mutta kappas kummaa nyt ei sitten tehdä muuta kuin maataan sängyn pohjalla nimittäin tulin kipeäksi! Meneehän se loma näinkin. Kunhan nyt edes perjantaihin menessä parantuisi jotta pääsisin viikonlopuksi kaverille kylään, koska asuu sen verran kaukana. Onneksi kipeänä voi treenata jotain pientä sisällä. Ihme parantuminen olisi nyt paikallaan.
IMG_5203
kisakatsomo pystyssä!

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Toivottavasti mahduitte niihin rallykisoihin mukaan, mä harkitsin itsekin sinne tulemista mutta oltais luultavasti vaan nolattu itsemme Sofin kanssa. :D Ihan hyvä siis että alo-luokka on jo täynnä.

    Pikaista paranemista sulle, kaikki tuntuu olevan nyt kipeinä. :/

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Sismissäni toivon, että se olisi täynnä jotta saisin jonkun pätevän syyn olla menemättä, koska mua jännittää ihan hirmuisesti! Toisaalta haluan taas saada korkattua meidän kisauran ennen lajin virallistumista ja muuten tuntuu, että me vain junnattaan paikallaan. Varmasti mekin mennään vain nolaamaan itsemme, mutta kai se täytyy jostakin aloittaa :-D.

    Totta, on kyllä outoa kun kaikki on kipeinä. Ja tietenkin juuri lomalla..

    VastaaPoista
  3. :D Emmin sydänkuva "oisitsä mun valentine? :F"

    VastaaPoista