Virossa, päivät 5 ja 6: Laivalla Kihnuun

Kävelimme kohti Terveks loomakliinikkiä hakeaksemme koirille heisimatolääkitykset. Matkalla huomasin Emmin nilkuttavan toista takajalkaansa. Tämä oli toinen kerta kun näin Emmin nilkuttavan, tietysti stressi tuli ja sadattelin sitä miksi juuri matkan aikana piti sattua jotain tälläistä.

      Mentiin takaisin asunnolle puntaroimaan asiaa. Päädyin siihen tulokseen, että mennään eläinlääkärille, mutta en nyt kuitenkaan mainitse mitään nilkutuksesta sillä en innostunut huonolla kielitaidollani selvittämään mikä Emmillä voisi olla jos olisikin vain ohimenevää. 

 

Köpöteltiin sitten mummo vauhtia eläinlääkärille. Vastaanotolla ei näkynyt ketään, lukuunottamatta terraariossa mulkoilevaa liskoa. Pöydällä oli kello jota soitettuani ystävällinen nainen kiiruhti paikalle. Rupesimme puhumaan englantia, mutta hän totesi, että "Tehän olette suomalaisia?" eli muisti lähettämäni sähköpostin ja saimme huokaista helpotuksesta (muutenkin virolaiset tuntuu osaavan paremmin suomea kuin englantia). Hän pyysi meitä punnitsemaan koirat ja taas tuli todettua, että voisi Emmi kilon kevyempi olla vaikka ei se mikään läski ole, turhan paljon lihasta ;-). 

 

Meitä pyydettiin sitten siirtymään toiseen huoneeseen. Eläinlääkäri kysyi haluammeko antaa itse lääkkeet vai antaako hän. Totesimme molemmat, että voimme antaa itse. Ilmeisesti hän ei kuullut Jekun omistajan sanovan niin, kun antoi itse. Minä sen sijaan annoin Emmille joka nauratti eläinlääkäriä, meillä oli nimittäin meetvurstipaketti mukana joidenka sisään suunnittelin pyöritteleväni tabletit. Ahne Emmi ei edes huomannut nielaisevan mitään meetvurstin lisäksi. 

Matkalla asunnolle Emmin nilkutus oli kadonnut täysin, ilmeisesti eläinlääkärin parantava läheisyys oli tehnyt Emmin taas terveeksi ;D. Asunnollamme ihmettelimme miksi Jekun lääkitys oli maksanut euron enemmän (14e) kuin Emmin vaikka sai vähemmän tabletteja. Kuittia tutkittua huomasimme, että kun lääkäri oli antanut itse lääkkeen hintaa tuli viisi euroa enemmän. Ei onneksi paljoa kuitenkaan. 

       Koirat jäivät kotiin kun lähdimme syömään ja pyörimään kaupungille. Illalla lähdimme lenkille valleille josta takaisin tullessa meitä vastaan tepsutteli ensimmäinen (ja viimeinen) näkemämme kulkukoira.

 

Herättiin väsyneinä kuuden aikaan. Seitsemän jälkeen lähdimme ajamaan kohti Munalaiun satamaa. Sieltä lähti laiva joka tunnissa kuljetti meidät Kihnu nimiseen saareen. 

Aamulla oli hyytävän kylmä, mutta saaressa oli meidän iloksemme aurikoisen lämmintä. Lähdimme kävelemään majakkaa kohti jonne oli kuuden kilometrin matka. Kuumuudessa ja tavaroita kantaessa matka tuntui erityisen pitkältä. Juotavaa oli kuiten runsaasti ja Kihnun kauniita maisemia oli mukava katsella. 

 

Majakalla söimme eväät samaan aikaan kamera reistaili. Kiipesimme majakkaan (sai tosiaan kuntoilla portaita kiivetessä kun oli jo kuusi kilometriä kävelyä takana ja toiset samanmoiset edessä) ja siellä onneksi tapahtui taas ihme parannus ja kamera rupesi yllättäen onneksi toimimaan. 

       Jonkin ajan kuluttua lähdimme takaisin. Matkalla pihoista karkasi meidän luokse koiria. Yhdessä pihassa oli nöffejä joista yksi oli vapaana. Se suuntasi päättäväisesti kohti Emmiä joten tarrasin nopeasti sen turkkiin. Jälkeenpäin ajateltuna siinä olisi voinut sattua köpelösti jos koira ei olisikaan arvostanut vieraita, mutta mitä sitä ei oman koiran vuoksi tekisi. Musta jättiläinen paljastui kuitenkin ystävälliseksi vanhukseksi. Seuraavasta pihasta pinkosi taas koira luoksemme, tällä kertaa ujo pieni sekarotuinen. Se seurasi päättäväisesti meidän perässä pidemmän matkaa joten jouduttiin vähän ohjailemaa kilttiä koiraa oikeaan suuntaan ettei ajautuisi kovin kauas kodistaan. Onneksi empimisen jälkeen kääntyi takaisin. Näimme matkalla lehmiä jotka muistuttivat kovasti Emmiä, kenties olisi pitänyt tuoda niistä yksi kotiin. 

 

Pysähdyimme lopuksi rannalle kun aikaa oli. Laivassa koirat oli tosi väsyneitä joten kävivät heti nukkumaan. Koirat ilmeisesti karkoitti ihmiset ympäriltämme  ja aiheuttivat epäileviä katseita vaikka ystävällisiä ihmisiä olivatkin, kenties Virossa ei ole tapana kuljettaa koiria joka paikkaan. Eräs mummo kuitenkin uskaltautui hurjien koiriemme viereen istumaan. 

       Ajettiin takaisin Pärnuun, käytiin syömässä ja illalla saunottiin. 

Virossa, päivät 3 ja 4: Retki Valgaan ja samoilua Soomaassa

Heräsimme yhdeksän jälkeen. Melko pian hyppäsimme koko porukka autoon. Määränpäänä Valga. Matkalla saimme ihailla kauniita maisemia ja katsella lukuisia haikaroita. Pysähdyimme ensin Tiheemetsan puistossa kävelemässä. Emmi yritti päästä juomaan lampeen, mutta arvio veden syvyyden väärin jonka seurauksena molskahti veteen.

Jatkettiin matkaa, mutta välissä käytiin syömässä Tõrvassa. Perillä juotettiin koirat ennen kuin lähtisimme kävelemään, siinä sitten samalla meille tuli juttelemaan mies Pomeraniansa kanssa kun huomasi meidän olevan suomalaisia.
Käveltiin joen vartta pitkin jolloin olimme Latvian puolella.
Pyörimme Valgassa ja söimme jätskit. Paluumatkalla pysähdyimme pariin otteeseen, mm. Kilingi-Nõmmessä kahvilassa. Illalla ei enään kummempia puuhailtu, syötiin herkkuja ja luettiin kirjoja.
Aamulenkin jälkeen lähdimme ajamaan kohti Soomaata. Siellä oli suo jossa pitkospuita pitkin kävelimme. Kiivettiin lintutorniin ja syötiin eväitä, Emmi oli erityisen ilkikurisella tuulella sillä onnistui useampaankin otteeseen varastamaan itselleen ruokaa.

Palattiin takaisin eri reittiä kuin mistä tulimme, meinasi tulla uskonpuute pääsemmekö ikinä takaisin. Puiden välistä parkkipaikka lopulta pilkotti. Juotimme koirat siellä. Käytiin vielä katsomassa lähellä olevaa riippusiltaa.

             Ajettiin sieltä Jõesuulle jossa oli toinen isompi riippusilta. Kävimme siellä kaupassa ennen kuin ajoimme takaisin Pärnuun. Koirat saivat jäädä asunnolle nukkumaan kun kävimme syömässä. Iltalenkillä koirat pääsivät taas juoksemaan rannalle..

Koiraleiri 2014

Maanantaina alkoi koiraleiri. Olin siellä edellisen vuoden tapaan taas ohjaajana. Ensimmäisenä päivänä lapsilla ei ollut koiria mukana, mutta muina päivinä oli. Lapsia ja koiria oli noin kolmekymmentä joten vilinää ja vilskettä riitti.

 
Maanantaina otin Jekun meille hoitoon, koska tarvitsin sitä tiistaiksi lainakoiraksi. Jekku oli kuin luotu siihen hommaan, hienosti pärjäsi lasten kanssa vaikka iltapäivän puolella väsymys jo iski. 

Keskiviikkona itselläni ei ollut koiraa mukana, mutta leiripäivän jälkeen otin Mimin meille yökylään. En ymmärrä miksi en ennen ole varastanut Mimiä meille, on niin helppo ja ihana koira. 

Torstaina Ella tuli hoitoon joten sain siitä lainakoiran. Ellan käytös on parantunut viime vuodesta sillä silloin veti jokaisen lapsen kumoon, mutta nyt pystyin huoletta jättämään lapset Ellan kanssa, kun ei vedä läheskään yhtä paljon kuin ennen. 

        Lapset pääsi leirillä kokeilemaan erilaisia lajeja, kuten agilityä ja rally-tokoa. Torstaina järjestettiin mätsäri jossa arvosteltiin enempi ohjaajaa kuin koiraa. Iltapäivällä meillä oli vielä koiratanssi esitys johon jokainen leiriläisitä oli saanut tehdä oman esityksen. Postauksen kuvat onkin vain esityksistä sillä en ole pystynyt napsimaan kuvia ohjatessani lajeja. Mahtava leiri jälleen!

Virossa, päivä 1 ja 2: Uutta maisemaa

Kymmenen aikaan lähdettiin autolla kohti keskustaa. Edellisenä iltana oltiin pakattu suurin osa tavaroista, mutta viimeiset kimpsut ja kampsut laitettiin kasaan vasta aamulla. Auto oli ahdattu täyteen tavaraa joten tiiviistä tunnelmasta ei ollut ainakaan puutetta. 11:30 laiva lähti Helsingistä Tallinnaan. Koirat odotti laivan kannella Jekun omistajan äidin kanssa meidän syödessä laivan herkullisessa ravintolassa. Emmillä tai Jekulla ei ollut kummallakaan mitään ongelmaa olla laivassa, tuskin edes tajusivat kulkevansa veden päällä.


         Pääsin käyttämään kartan lukutaitojani (joita ei ole) saavuttuamme Tallinnaan sillä tie Pärnuun piti löytää. Pysähdyimme matkalla kahdesti jaloittelemaan. Kahvilan ulkopuolella temppuiltiin koirien kanssa jolloin saatiin joukko virolaisia katsomoksi. Pitkältä tuntuneen matkan jälkeen löydettiin onneksi nopeasti asunnollemme.

 
Purkasimme tavarat ja koirat pääsivät tutustumaan asuntoon jossa seuraavan viikon viettäisivät. Lähdettiin koirien kanssa rantaan sillä välin kun äidit meni ostoksille. Meiltä rantaan käveli n. puoli tuntia. Koirilla oli kertynyt kiitettävästi energiaa matkustaessa joten voi sitä onnen määrää, kun pääsivät kirmailemaan pitkälle hiekkarannalle.

 

Palattiin asunnolle syömään ja myöhään illalla käytiin vielä lenkillä viereisessä puistossa. Yö meni paremmin kuin hyvin, koirat sopeutuivat täydellisesti uuteen paikkaan. Molemmat tietysti nukkuivat omistajiensa vieressä sängyssä, mitenkäs muuten.


Herättiin auringon valoon, kun verhoa ei oltu saatu illalla vedettyä alas. Vietiin koirat lenkille kunnes puolet porukasta lähti kaupungille törsäilemään. Koirat nukkuivat sillä välin kotona. Menimme vielä syömään jolloin koirat joutuivat jäädä kahdestaan kotiin jossa ei ollut mitään ongelmaa. Käytiin vielä vähän kaupoilla ja kahvilassa kunnes palattiin takaisin asunnolle hakeaksemme koirat lenkille rantaan.

 

Tultiin takaisin ja syötiin kunnes palattiin vielä Jekun omistajan kanssa rannalle. Nyt kun ei ole vielä mikään turistiaika rannalla oli hyvin tilaa olla koirien kanssa, monet muutkin koirakot oli tullut uittamaan koiriaan.                           

Palattuamme kotiin kello oli jo sen verran paljon, että täytyi mennä nukkumaan jaksaaksemme seuraavan toiminnallisen päivän.