perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kesällä nautitaan

IMG_1488IMG_1508IMG_1522IMG_1552IMG_1566IMG_1586IMG_1612IMG_1626IMG_1647IMG_1674IMG_1679IMG_1682

Heinäkuun alussa alkoivat kesätyöt. Töiden pakottamana olen joutunut totuttautumaan järkevään rytmiin. Puoleenpäivään nukkuminen on saanut jäädä, nykyään herätys on jo viiden jälkeen. On ihanaa saada nauttia rauhallisista kesäaamuista, päivätkin tuntuvat paljon pidemmiltä, kun suurin osa päivästä ei valu nukkuessa hukkaan. Työt alkavat aikaisin, mutta se tarkoittaa myös sitä, että pääsen aikaisin kotiin. Työpäivän jälkeen energiaa ei kuitenkaan jää muuhun kuin koirien kanssa touhuamiseen ja kavereiden tapailuihin, siinä syy blogin hiljaiseen päivitystahtiin. Ollaan siis tehty vaikka mitä kivaa: Ella on ollut meillä pari kertaa hoidossa Helsingissä, ollaan mökkeilty, grillattu, uitu, opeteltu uusia asioita, lenkkeilty piiitkiä lenkkejä sekä ihan vain nautittu kesästä. 


2 kommenttia: