sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Porvoo kv 2015

IMG_3631
Eilen oli upean lämmintä ja aurinkoista, kerrassaan mahtava päivä pyörähtää näyttelyssä. Olin ilmoittanut totaalisesti karvansa pudottaneen Ellan kehään. Ausseja oli yhteensä 19, joista avoimia narttuja kuusi.
IMG_3609 IMG_3622Edellisen kerran Ellan kanssa näyttelyjuttuja oli tullut tehtyä kesäkuussa, joten vähän jänskätti osaako kakara esiintyä yhtään. Mutta paikan päällä sain huokaista helpotuksesta, heti ymmärsi mistä oli kyse. Yllättävän vähän itseäni hermostutti, vaikka jouduin yksin pärjämään enkä omasta mielestäni mokannut kehässä, ainakaan kovin pahasti heh. Ella esiintyi myös niin hienosti! Hieman tuomarin kopeloidessa liikkui, mutta tuomaria se vain huvitti. Erinomainen sieltä napsahti, josta olin todella yllättynyt, odotin h:ta. Jatkettiin siis samantien kipailuluokkaan, jossa oli meidän lisäksi kolme muuta. Ella esiintyi sielläkin niin sievästi, neljänneksi lopulta meidät ohjattiin. Yllätyin myös siitä kuinka hieno arvostelu saatiin, hieno hömelys. Tuomarina oli mukava tanskalainen Charlotte Höier.
syyskuu15 Arvostelu: Very nice type. bound constructive. Nice head with perfect eyes. Good stop. Good neck and topline. Fitting bones. Good paws. Mowes very sound. Left ear is a bit unstabile compaining to the right but that's just a small thing in working dog. ERI AVK 4 
IMG_3639

3 kommenttia: