keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Loiskis!

Kaikki ovat märkiä ja väsyneitä, mutta iloisia. Siitä voi jo päätellä, että poikettiin taas tänään koirauimalaan :).   
Mimi meni melkein suoraan uimaan Ella perässä, Emmi taas vaihteeksi vastusteli altaaseen menemistä, mutta ui kuitenkin. Mimi teki jälleen jätti hyppyjä veteen ja yritti omia kaikki pallot itselleen (palloja kun rakastaa), Ellakin käytti innoissaan koko uimisajan palloa hakien. Emmi olisi taas mieluusti viettänyt koko ajan uimavalvojan roolissa, mutta lopussa kuitenkin alkoi sitä niin paljon harmittamaan kun muut leikki joten alkoi itsekin jo pyrkiä altaaseen (ehkä ensi kerralla uikin ihan omatoimisesti ;) ).









Loppuun vielä pari kuvaa Ellan trimmaamistani tassuista. Musta tuntuu, että oon vihdoinkin  alkanut oppimaan paremmin trimmaamaan aussien tassukarvat!:) Myönnän että noi ei ole mitkään mailman parhaiten trimmatut tassut, mutta itse olen tarpeeksi tyytyväinen, koska Ellaa ei ollut tätä päivää ennen ikinä trimmattu joten sitä trimattavaa karvaa oli aika paljon ja se vispasi koko ajan tassua (kutitti sit vissiin  niin paljon) joten vaikeutti aika paljon trimmaamista.

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva blogi! Kinnostavaa juttua ja hyviä kuvia (: Oon myös maanantaihin asti luullut sua n. 20v mutta kun luin esittelyn niin huomasin vasta ikäs :D

    http://maalaislappalaisenelamaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Haha en nyt sentään :D

    VastaaPoista