sunnuntai 5. tammikuuta 2014

skipikävelyllä, kaupungilla.. (video)

Loma vetelee viimeisiään. Ollaan onneksi tässä parin päivän aikana ehditty puuhata kaikennäköistä. Perjantaina Ruusa tuli kylään muutamaksi tunniksi. Emmi yritti kovasti kutsua Ruusaa leikkiin, mutta ei se oikein uskaltanut. Ruusalla oli juoksut jonka takia ei ollut ehkä ihan oma itsensä ja jonka takia myös Emmin sisäinen uros pääsi valloilleen.. Koirilla kuitenkin näytti olevan kivaa. Myöhemmin illalla mentiin vielä vähäksi aikaa Ruusalle kylään.
IMG_3420IMG_3427 IMG_3466 Lauantaina Jekun omistaja tuli meille yöksi, tietenkin pikkumusta mukanaan. Ihmisten lisäksi koirilla oli hirmu kivaa, leikkivät koko ajan. Käytiin koirien kanssa lenkeillä, sää vaan oli tylsän sateinen.
IMG_3485Sunnuntaina äitini halusi viedä koirat aamulenkille. Päivällä me suunnattiin Uutelaan jossa oli taas schipperkekävely. Emmi käyttäytyi hyvin, parille nartulle jotka tulivat haistelemaan naamaa se vähän ärähti, mutta yhden uroksen kanssa olisi mielellään leikkinyt. Ohikulkijat kommentoivat meidän suurta laivakoira laumaa ja Emmiä kuinka se poikkesi muista ulkonäöllään. Sää oli kovin harmaa joten ei paljoa innostanut kuvailla.
IMG_3486IMG_3506IMG_3508IMG_3513 Mentiin sitten pariksi tunniksi kotiin, jonka jälkeen lähdettiin keskustaan katsomaan hienoja valoja Emmin kanssa. Metrossa Emmi oli hienosti vaikka ihmiset änkivät istumaan viereen, sen sijaan hississä eräs mies työnsi kätensä suoraan Emmin naamaan jonka takia meinasi näykkäistä sitä. Ymmärrän kuitenkin Emmiä, koska se oli niin pieni tila eikä päässyt karkuun. Tavattiin sitten Jekku ja lähdettiin kävelemään ja katselemaan yhdessä valoja. Keskustassa oli paljon ihmisiä ja koiriakin oli monta, eräs tyttö sanoikin "Tänään on koirapäivä, koska tuolla koira, tuolla, tuolla ja tuolla ja meidän takana..". Emmi saikin aika paljon huomiota osakseen ja ihmiset tulivat kysymään rotua, muutenkin koirat herättivät huomiota, kun menin metroonkin eräs poika huusi "katso koira" eikä ollut edes lapsi. Jotenkin se on vaan niin hassua kuinka paljon enemmän koirat saavat huomiota jos ovat erilaisessa paikassa kuin normaalisti, hah.IMG_3680 IMG_3676    Emmi on kyllä tosi mahtava kaupunkikoira, sitä ei kiinnosta vieraat ihmiset ja kulkee nätisti vierellä sen takia sen kanssa on niin helppo kulkea ruuhkaisemmissakin paikoissa. IMG_3553IMG_3599 IMG_3554IMG_3602IMG_3617IMG_3625
 photo anigif_zps495fc9f0.gif
IMG_3646 IMG_3672IMG_3671 Keskustassa kierreltyämme erkanimme Jekusta ja sen ihmisistä ja lähdimme kohti kotia.
IMG_3662 
Huomenna mulla on muita suunnitelmia joihin Emmi ei valitettavasti pääse mukaan. Sitten alkaakin taas koulu, huooh.

2 kommenttia:

  1. Hienoja noi kuvat valoista! (Meinasin kirjoittaa valokuvat ja sit tajusin et siitä ei ehkä ymmärrä mitä tarkoitan :D) Rauhallisen koiran kanssa on kiva kävellä keskustassa tai missä vaan. Mulle tulee aina tosi hyvä mieli jos joku vieras ihminen tulee juttelemaan jotain koiraan liittyvää. Olen ottanut tavaksi kehua hyvinkäyttäytyviä tai muuten hienoja koiria niiden omistajille, koska itse ilahdun paljon jos joku sanoo jotain ystävällistä taluttamistani koirista.

    VastaaPoista
  2. Haha :-D kiitos! Mun mielestä on jotenki rennompaa kävellä Emmin kanssa kuin ilman sitä, en tiiä mistä johtuu. Se on kyllä ilahduttavaa, joten pitäisi itsekin ryhdistätyä ja kehua enempi muita :-)!

    VastaaPoista