maanantai 27. tammikuuta 2014

Synttäreidein viettäminen

IMG_4054 IMG_4062
Tiistaina pesin Emmin ja leikkasin sen kynnet. Pari viikkoa aikaisemmin oli trimannut sen, jotta olisi synttäreiden kunniaksi vähän siistimpi. Keskiviikkona käytiin kuvaamassa Emmiä jotta saisin siitä rakennekuvan.
IMG_4100 Torstaina oli itse syntymäpäivä. Meninkin sopivasti kymmeneen kouluun joten oli aikaa touhuta aamulla. Annoin Emmille paketit joista paljastui pari luuta ja uusi harja. Annoin Emmille myös puolet sen kakusta, loput sai illalla. Koulun jälkeen lähdin melkein samantien Emmin kanssa ulos. Tavattiin Kity ja Mimi joiden kanssa lähdettiin lenkille pelloille. Emmi pääsi leikkimään pitkästä aikaa kunnolla Mimin kanssa, josta näytti molemmat iloitsevan tosi paljon.IMG_4183
IMG_4124IMG_4196IMG_4208IMG_4220IMG_4243IMG_4250 Perjantaina lähdettiin Porvooseen joten Emmi sai viettää viikonlopun Ellan kanssa temmeltäen. Emmi sai myös pari tosi hienoa lahjaa jotka esittelen myöhemmin.
IMG_4312Emmillä ja Ellalla on tosi usein sellasta, että vapaana ollessa niillä on selkeästi menossa kilpailu kumpi haukkuu enemmän ja kovempaa, nyt kuitenkin kumpikaan ei turhia pahemmin haukkunut vaan leikkivät tosi nätisti. Koirat olivat muutenkin taas varsin hyvin käyttäytyviä jonka takia aloin miettimään, että onkohan Ellassa lopultakin tapahtunut jotain kasvua. Vahva epäilys: ei. :D
IMG_4326IMG_4330IMG_4350IMG_4357IMG_4365
Kettu vilahtaa puiden takaa. :)
IMG_4373                                 IMG_4385IMG_4389IMG_4395IMG_4396IMG_4405                            IMG_4406IMG_4413IMG_4418IMG_4434 Sunnuntai iltana kävin vielä Micon ja Emmin kanssa lenkillä. Oli tarkoitus päästää ne vapaaksi leikkimään, mutta meidän paikka oli varattu joten mentiin sitten vain hihnassa, saivat ne toisistaan seuraa vaikkeivat vapaana juokseneetkaan.

2 kommenttia:

  1. Oi että miten kauniita kuvia, ihanaa kun on tullut kunnolla lunta! Ella ja Emmi on niin suloisia noissa yhteiskuvissa, niillä selvästi synkkaa tosi hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ! Se on kyllä tosi mukavaa johan sitä on jo odotettukkin :).
    Ne on nykyään ihan parhaat kaverit. Ennen tuli esim. riitaa luista, mutta ei enään, nykyään ne syövät vuorotellen toistensa luita. Kaikki tehdään muutenkin aina yhdessä :).

    VastaaPoista