torstai 30. huhtikuuta 2015

Koiramainen vappuaatto

IMG_9112 IMG_9109 IMG_9104
Lähes kaikki tuntemani ihmiset lähtivät juhlimaan vappua keskustaan. Minä vietin vappuaaton omalla tyylilläni, koirien kanssa! Iltapäivällä lähdin tutustumaan bordeauxindoggiin ja perunkarvattomaankoiraan, sillä tarkoitus olisi hoitaa kaksikkoa tulevaisuudessa. Rodut eivät ole se ensimmäinen suosikkini, mutta minusta on mielettömän kivaa päästä kokeilemaan sellaisia rotuja joita en itselleni ottaisi. Vaikka lyttynaamaisten koirien terveyttä en lähde ylistämään, sydämmestäni löytyy kuitenkin pieni paikka ruttunaamoille, sillä pienenä tuli vietettyä niin paljon aikaa ihanien persoonien omaavien englanninbulleroiden kanssa.
Kotiin palattuani kävin Emmin kanssa pitkällä lenkillä ennen kuin lähdin matkaamaan seuraavaa etappia kohti. Ulkona oli todella nätti keli.
Määränpäästä löytyi suloinen pikkuruinen Susu aussie! Omistajan kanssa oltiin sovittu, että käyn ulkoiluttamassa ja ruokkimassa Susun, kun muuten olisi tullut niin pitkä yksinoloaika. Susu vaikuttaa mielettömän ihanalta tyypiltä, ensi viikolla olisi tarkoitus nähdä tytteliä taas, odotan niin innolla!

6 kommenttia:

  1. Meilläkin melko koiraisa vappu, ensin agilityreenit ja sitten melkein naapuriin syömään, paikkaan minne koiran pysty ottaa mukaan. Koko illan joku jaksoi sille palloa heittää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirille on ainakin tosi kiva, jos saavat olla mukana! :-)

      Poista
  2. oi onpas kiva blogi! ja australianpaimenkoirat on vaan niin <3

    VastaaPoista
  3. Kiva, että oot löytänyt hoitokoiria :) Odottelen innolla kuvia bordeauxindoggista, ne on mainioita koiria! :D

    VastaaPoista
  4. Nyt on kyllä tullut bongattua kerralla monia kiinnostavia hoitokoiria! Ja iloinen olen, kun pääsen/olen päässyt myös niitä hoitamaan :)
    Kuvia tulee varmasti! :-D

    VastaaPoista