maanantai 8. kesäkuuta 2015

Nakupelle ja ruttuturpa

Toukokuun vikana viikonloppuna ylioppilasjuhlien jälkeen menin hoitamaan yhdessä ystäväni kanssa perunkarvatontakoiraa ja bullmastiffia, Fiiua ja Rimoa. Aikaisemmin kävin jo tutustumassa kaksikkoon, jonka jälkeen olinkin odotellut todella hartaasti milloin päästään niitä hoitamaan. Minulle oli täysin uutta, että joku päästää omaan kotiinsa yksin yön yli hoitamaaan koiria, joten se oli omalla tavalla tosi jännittävää ja hauskaa! Käytössämme oli omakotitalo, jossa oli sauna ja jääkaappi ruolla täytettynä, se oli ihan mahtavaa. Fiiu ja Rimo asuivat myöskin lähellä kotejamme, joka tietysti oli kiva juttu.
IMG_0058 IMG_0082 Alkuillasta saavuimme talolle suurella mielenkiinnolla. Mietin, miten koirat suhtautuvat, kun pamahdamme yhtäkkiä sisään, sillä molemmilla on todella rankka historia, joten erityisesti Fiiu lämpenee vieraita kohtaan hitaasti. Rimo ei välittänyt mitään, tuli vain leppoisasti moikkaamaan, Fiiu taas pakoili ja haukahteli epäluuloisesti. Olimme todella kiitollisia, että oli aidattu piha, sillä ei näyttänyt yhtään siltä, että lenkistä Fiiun kanssa tulisi mitään, kun ei uskaltanut metriä lähemmäs tulla.
IMG_0068IMG_0094 Tulimme molemmat ystäväni kanssa suoraan veljeni ylioppilasjuhlista, joten meille oli kertynyt aikamoinen nälkä, päätimmekin samantien tilata pizzaa. Se olikin hyvä idea, sillä emme pelkästään saaneet vatsojamme täyteen vaan Fiiu muuttui täysin eri koiraksi, epäluuloisuus oli täysin tiessään, kun havaitsi herkullisen tuoksuiset ruuat. Fiiusta tuli sisätiloissa meidän sylivauveli ja ulkona taas oli todellinen energiapommi, häntä vain vispasi, päästeli toinen toistaan mielenkiintoisempia ääniä ja kiskoi menemään täydellä innolla. Rimo taas oli aivan ihana iso lempeä ruttukuono.
IMG_0089
Koirat olivat roduiltaan täysin erilaisia siihen nähden mihin olimme tottuneet, mutta todella hauskaa vaihtelua, koiria ei tarvinnut pahemmin aktivoida, jotta olisivat tyytyväisiä. Ulkonäöllisesti suoraan sanottuna olivathan molemmat hitsin rumia, haha, mutta sisältä täyttä kultaa.
IMG_0106 
Meillä oli todella hauskaa hoitaa koiria, maailman paras päätös rankalle kouluvuodelle, ei ollut tullut hetkeen naurettua ja valvottua niin paljoa.
IMG_0103 IMG_0109 Aamulla, kun laskeuduimme parvelta saimme koirilta ilotanssin. Saatiin taas kaksi uutta ja erilaista ihanaa karvaista ystävää. Kävimme koirien kanssa lenkillä meren rannalla, ennen kuin palasimme koteihimme. Ihan hetkeen Rimo ja Fiiu eivät näillä näkymin tarvitse hoitajaa, mutta sitten, kun tarvitsevat todellakin tahdon mennä uudestaan!

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kivan näkösiä koiria! :)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että pidit! :)

    VastaaPoista
  3. Haha hauskat koirat, enpä oo mäkään kummankaan ton rotusen koiran kanssa ikinä ollut tekemisissä :D Kivoja kuvia, ja tosi mukava kuulla että hoitokeikka sujui hyvin :) Ootko sä nähnyt näitä kavereita vielä?

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Itseasiassa juuri eilen keskusteltiin Rimon&Fiiun omistajan kanssa seuraavasta hoitojaksosta, mutta tarkkoja päiviä ei ole lyöty lukkoon, joten en ole varma meneekö oman reissuni kanssa päällekkäin, toivottavasti ei. :)

    VastaaPoista