lauantai 6. kesäkuuta 2015

12 pientä tassua

Tästä päivästä on aivan liian pitkä aika, niin pitkä aika, että silloin oli vielä koulua ja koeviikko oli vasta alkamassa. Olin siis viettämässä iltaa kaverini luona, kun he lähtivät häihin. Oli minulla seuraakin, kahdentoista pienen tassun verran: Kaverini omat koirat Kity ja uudempi tuttavuus Gini, sekä hänen sukulaisen kääpiösnautseri Nella.IMG_9465
IMG_9864 IMG_9483
Yritin parhaani mukaan lukea kokeisiin, mutta pakko myöntää ettei siitä mitään tullut vaan koirien kanssa touhuamiseksi ja kuvailuksihan se meni. Nyt kun näitä hoitokoiria on tullut rutkasti (muista lisää tulevissä postauksissa!) on kyllä tullut erittäin hyvin huomattua ero kuvailuun tottuneiden ja ei tottuneiden välillä. Ei sitä tule edes ajatelleeksi millaisia malleja olen koiristani opettanut, ennen kuin nyt. Jos esimerkiksi yrittää ottaa kuvan nätisti istuvasta koirasta nättiä maisemaa vasten, saattaa sen eteen joutua tekemään yllättävän paljon töitä:
IMG_9468 IMG_9460
Ensin koira täytyy saada istumaan, mutta todennäköisesti se tuijottaa sinua kuin idioottia ja lähtee nuuskimaan mielenkiintoisia hajuja. Jos, siinä kuitenkin onnistuu ei kannata huokaista helpotuksesta, nimittäin siinä vaiheessa, kun olet kääntynyt ympäri kävelläksesi parin metrin päähän ja salaa vilkaiset olan yli ja toivot näkeväsi sievästi istuvan koiran, kohtaat karun totuuden. Havaitset, että koira on kadonnut näköpiiristä jo aikapäiviä sitten.
Okei, aina voi kokeilla uudestaan. Ei muuta kuin koira uudestaan istumaan ja hitain askelin tällä kertaa selkä menosuuntaan päin kulkien etenet kuvauspaikalle samalla hokien "PAIKKA, PAAAIKKA". Hyvällä tuurilla pääset määräänpäähäsi asti, mutta siinä vaiheessa, kun kyykistyt ottamaan kuvaa koiran tasolle, näet kuinka koira lähtee juoksemaan luoksesi naama virneessä, kuin sanoen "Ahaa, tämä onkin hauska luoksetuloleikki jota tehtiin jo pentuna!".
Jos jollakin ihmeellisellä keinolla olet onnistunut saamaan kuvaamiseen epätottuneen koiran istumaan sekä käveltyä itse parin metrin päähän ja kyykistymään kuvaamista varten ilman, että koira liikkuu, on onnitteluiden paikka. Valitettavasti siinä käy kuitenkin yleensä niin, että koira katselee mahdollisimman vastakkaiseen suuntaan tai näyttää muuten vain tylsistyneeltä akvaariokalalta, jolloin erehdyt päästäämään suustasi mielenkiintoisen äänen taikka varmasti koiran katseen kääntävän sanan (esim. "ruokaa") ja ymmärrät varsin pian tehneesi suuren virheen, sillä et ehdi suutasikaan avata, kun jo huomaat koiran juoksevan istumaan eteesi, "Ai, missä sitä ruokaa on?".
IMG_9879 
Mutta onneksi kaikki on koulutettavissa! Voin sen myös luvata, sillä jopa Ella, jolle on erityisen hankalaa malttaa olla täysin paikallaan paria sekuntia pidempää, on oppinut poseraamaan. Tai, jos koulutus ei onnistu, voi tehdä kompromissin ja olla edes yrittämättä ottaa kivaa poseerauskuvaa, vaan mielummin vain mennä koiran tasolle ja sitä kautta kuvailla koirien omia touhuiluja ilman, että ne havaitsevat joutunevansa kuvauksen kohteiksi, koirilla on nimittäin erittäin tehokas muuntautumiskyky siirtyä maailman onnellisimmalta näyttävästä hauvelista luimistelevaksi ja rumasti läähättäväksi tapauseksi, jos ne havaitsevat, että joku yrittää ikuistaa heitä.
IMG_9818  IMG_9823
Kaiken kaikkiaan parta-agamaa ja kahta spitziä oli varsin mukava hoitaa! Selvisin lenkistäkin kunnialla vaikka epäilin, että hihnat menisivät solmuun, kun lähtisimme ulkoilemaan, sillä sisällä Ginillä ja Nellalla oli koko ajan kova meno, mutta ulkona rakastavaiset malttoivat olla painimatta koko aikaa. Ihanat pikkuiset.


6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia näistä vähän vähemmän taitavista malleista olet onnistunut silti ottamaan! :D Ja kiitos vielä hyvästä hoidosta! ♡ :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Myöskin Rimolla, Fiiulla ja Safilla on rutkasti opeteltavaa poseeramiseen suhteen , että ei tämä kolmikko ole ainoa joka ei osaa vielä niin hyvin -todellakaan :'D Mutta kyllä nekin nopeasti oppii! Ja muutenkin muitakin kuin pönötyskuvia on kiva katsoa. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyviä kuvia!

    VastaaPoista
  4. Hihi joo joskus on aika mielenkiintosta yrittää ottaa kuvia koirista; käpyjen heittely ja ihan kaikenlaiset keinot on tullut kokeiltua aikojen saatossa :D Hyvin oot onnistunut, kauniita kuvia:)

    VastaaPoista
  5. Haha joo nuokin kuvat sain ihan sattumalta tilanteissa, joissa ei ollut tarkoitus ottaa :D Kiitos!

    VastaaPoista