perjantai 9. toukokuuta 2014

Every dog is a lion at home

IMG_7484IMG_7491
Maanantaina kurssi alkoi. Kurssilla on ihan kolmen kuukauden ikäisiä pentujakin mukana. Tehtiin lähinnä perus maahan menoja, istumista, kontaktia ja luoksetuloa. Ellalle ne on ihan tuttua puuhaa, mutta häiriössä oli kuitenkin hyvä päästä treenaamaan.
IMG_7508IMG_7518 Mieluusti olisi käynyt pussaamassa jokaista paikalla olijaa, mutta keskittyikin hienosti. Hauskaa aktivointia ja sai sillä Ellankin vähän väsyneemmäksi.
IMG_7524
lentäenkin voi kulkea ;-)
IMG_7535 Keskiviikkona pyörähdettiin mätsäreilemässä. Aluksi Ella vain veti ja saikin minut katumaan ilmoittautumista. Kehään mennessä onneksi rahoittui.
IMG_7566
Magnusti ylpeenä
IMG_7577 Mätsäri poikkesi normaalista sen verran, että kahden sijaa kehässä oli neljä. Itse pidän enempi alkuperäisestä tavasta sillä nyt koira joutui pitkään odottamaan kun yhden sijasta kolme arvosteltiin samalla. Ella seisoi ja juoksi oikein nätisti. Tuomarin tulessa tarkistamaan näytti hienosti hampaat, mutta kun rupesi kokeilemaan takapäätä käänsi kropan ihmeellisesti mutkalle eikä suostunut olla suorana ollenkaan :-D.
IMG_7579        Saatiin kehuja kauniista juoksemista, sininen kuitenkin tuli. Sinisten kehässä Ella esiintyi tosi hienosti, päästiin jatkoon, mutta ei aivan sijoitukselle.
IMG_7588        Kityllä oli vielä oma kehä kesken meidän kehän loputtua joten menin siksi aikaa juoksuttamaan Ellaa viereiseen koirapuistoon. Sai taas ihailla Ellan sosiaalisia taitoja, saisi tuo ruskea ottaa mallia..
IMG_7591 Torstaina Ella palasi kotiin, tosi tyytyväinen olen sen käytökseen, huomattavasti rauhoittunut entisestä. 
Tämä viikko on ollut niin täynnä kaikenlaisia kouluhommia, että olen super onnellinen kun tänään tein tämän kevään viimeisen kokeen. Nyt on taas paljon aikaa puuhailla eikä koulua tarvitse enää stressata. Lähdettiin sen kunniaksi Kityn ja Emmin kanssa pidemmälle lenkille.IMG_7607
australianfaaraokoira sadelenkin jälkeen

7 kommenttia:

  1. Sulla on aina niin ihania kuvia, tosi suloisia koiriakin :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniinta nuo alun kuvat! Kirsikka vai mikä puu siellä jo kukkii? :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :-) Kyllä vain, kirsikkapuuhan se :-)

    VastaaPoista
  4. Eikä, mäkin haluun tehä kevään vikan kokeen jo! :'D Tosi nättejä kuvia, ihana toi mangusti-Emmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon! Ei kyllä enään uppoa tieto yhtään päähän joten ihanaa kun pääsee lomailemaan :D. Kiitos :)!

      Poista