sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Mölli ja Tosimölli

Tänään koitti odotettu rally-toko kisa. Aamulla aurinko porotti kuumana jonka tiesin heti laskevan koirien intoa.
IMG_8177
IMG_8188          Kävin ilmoittamassa koirat ja hakemassa numerot. Emmi kisasi alo-luokassa ja Ella tosimölli-luokassa. Pian Emmin radan rataan tutustuminen alkoi. Rata vaikutti ihan suht helpolta, pitkä juokseminen vähän hirvitti.
IMG_8224         Emmi oli vikojen joukossa joten siinä välissä ehti alkaa Ellan radan rataan tutustuminen. Jouduin pyytämään tuomarilta, että saisin tutustua rataan yksin sillä Emmillä olisi ihan kohta vuoro. Pikaisesti yhden kerran vilkaisin kyltin jonka jälkeen kiiruhdin Emmin luo. Sain kuulla, että meitä olikin jo huudeltu joten sen takia eräs koirakko jonka oli tarkoitus tulla vasta meidän jälkeen menikin ekana.
IMG_8229 Huomasin, että kuumuus vaikutti Emmin suoritukseen. Teki kaikki kyltit oikein hyvin, mutta hitaammin kuin normaalisti etenkin käännöksissä sai hoputtaa. Emmi sai radasta hienosti 95 pistettä eli viittä vaille täydet. Virheet eivät johtuneet Emmistä vaan kaksi niistä oli ohjaaja virheitä (toinen siitä kun pudotin namin, toista en osaa sanoa mistä mahtoi tulla) sekä kolme remmin kiristymisistä (voi remmi! miksi mä en ikinä muista katsoa pysyykö löysällä :D). Emmi teki radan ajassa 1:19 ja sijoittui neljänneksi!IMG_8355IMG_8276

IMG_8233         Ellan vuoroa jouduttiin odottamaan kauan auringossa jonka takia Ella oli ihan läkähtynyt. Yritin innostaa sitä, mutta ei oikein onnistunut.
IMG_8247 IMG_8328      Mentiin sitten radalle ja heti alkuun joku oli pudottanut namin maahan jonka seurauksena Ellan mielenkiinto oli vain ja ainoastaan maassa. Jouduttiin uusimaan eka kyltti ja sitten menikin jo hiukan paremmin. Pujottelussa Ella kiinnostui monen  muun koiran tavoin pujotteluesteinä käytetyistä ämpäreistä ja tutki josko niistä löytyisi jotain kivoja ylläreitä. Loppu rata meni ajoittain ihan hyvin vaikkakin laiskasti.
IMG_8331
IMG_8254        Ella teki kuitenkin parhaansa, harmi vain kun oli niin älyttömän kuuma jonka takia koirat ei ollut parhaimmillaan. Ella keräsi yhteensä 91 pistettä josta olin todella yllättynyt sillä odotin paljon huonompaa. Ellan virheitä oli puutteelinen yhteistyö, uusiminen, 2x kaadettu kyltti /merkki ja väärin/vastahakoisesti/ epätarkasti suoritettu tehtävä. Ellalla aikaa meni 2:14.
IMG_8267        Kitykin oli lähtenyt kisaamaan ja sai 89 pistettä, muutama turha virhepiste tuli uusimisista.
Törmättiin (rallytoko) kurssikaveriin joka oli tullut kisaamaan boxerinsa kanssa, heidänkin suoristusta kuuma ilma oli huonontanut niin kuin monen muunkin koirakon. Muuten oli tosi mukava kisa!
IMG_8281 IMG_8286IMG_8355IMG_8292
Loppuun vielä video molempien radoista. Luulin keksiväni hyvän idean kun päätin ottaa vanhan kameran mukaan sillä se tarkentaa itsestään joten sillä on helpompi kuvata. No, en muistanut kuinka surkea se olikaan. Videon laatu on siis ihan järkyttävä :DD.

8 kommenttia:

  1. Hyvä, teillähän meni tosi hienosti kuumuudesta huolimatta! :)

    Niin, ja tosi ihania kuvia taas kerran c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toisaalta oli kuumuudessa vähän jotain positiivista sillä hidasti ainakin koirien muuten niin vauhdikasta menoa :D

      Poista
  2. Vau! Teillähän on mennyt tosi hyvin ja komppaan Emmaa, tosi ihania kuvia! :') Voin vaan kuvitella, jos teilläkin koiria laiskottaa - Timi on muutamat päivät vaan maannut kun sillä on niin tajuttoman kuuma, eikä se suostu uimaan ja viileä pyyhekin on ihan plääh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)!
      Emmikään ei ennen uinut, mutta nykyään on innostunut vähän enempi, mutta vielä on paljon matkaa uimahulluun Ellaan verratuna :D. Paksut turkit ja helle eivät ole mukava yhdistelmä :/

      Poista
  3. Siis vau, tosi hyvä suoritus molempien koirien kanssa, onnea!! :) Me onneksi löydettiin varjopaikka missä istuskella, mutta oli siellä kyllä tosi kuuma silti...

    Hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Meilläkin oli auto varjossa jossa koirilla oli mukava maata, mutta jouduin mennä odottamaan meidän vuoroa aurinkoon, koska auto oli sen verran kaukana, että sieltä ei nähnyt radalle eikä tosiaan radan lähettyvillä ollut varjon varjoa.. Kyllä se näkyi etenkin Ellan suorituksessa, mutta ihan hyvin me silti selvittiin vaikka ei mikään paras suoritus ollutkaan. :-D

    VastaaPoista
  5. Vautsi miten hyvin teillä meni, onnea! :) Sähän tekisit molemmista hetkessä valiot, ootte ihan hurjan taitavia!

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos! Virallisiin ei vaan oikein ole meillä asiaa sillä Ellan kanssa en ehdi treenata kun ei asu täällä ja se tarvitisisi vielä paljon treeniä. Emmin pitäisi osata suurin piirtein noi alo-luokan kyltit, mutta sillä taas on ongelmana se, että ei suostu tekemään yhtään mitään ilman nameja. Kovasti ollaan yritetty treenata, mutta huonoin tuloksin. Ehkä mä joskus keksin ratkaisun tähän pulmaan..:)

    VastaaPoista