tiistai 10. syyskuuta 2013

ekat treenit

Hypättiin koirien kanssa bussiin josta taas junaan. Tikkurilassa tuli vähän eksyiltyä, mutta löydettiin viiden minuutin myöhästymisellä lopulta paikalla navigaattorin avulla, hah. Kurssilla oli ainakin boxeri, borderterrieri, westie ja pumi, jos oikein muistan, en välttämättä. Kouluttaja vaikutti tosi mukavalta ja pätevältä. Aloitettiin parilla "namin jahtaamisella" miksi sitä nyt ikinä voi kutsua :D, jonka jälkeen tutustuttiin rataan. Tehtiin ensin vuorotellen puoli rataa ja sen jälkeen loppu rata samanlailla. Itse sähelsin koko ajan ja Emmikin oli yli energinen, jonka takia kouluttaja käski mun toimimaan rauhallisin liikkein, vaikeaa. Miten vaikeaa voi myös olla se, että pitää koiraa hihnassa ? Todella vaikeaa näköjään, oon niin tottunut treenamaan Emmi vapaana, että automaattisesti tiputin sen hihnan koko ajan, pitää varmaa sitoa se käteen kiinni :D. 

Tehtiin myös samalla tavalla toinen rata. Laitoin tohon viereen kuvan meidän vaikeimmista kylteistä, kaksi ekaa kylttiä sekotan a i n a toisiinsa ja puolenvaihdot tuottavat vaikeuksia, kun ei olla opittu treenaamaan oikealla puolella, treenata pitää sitäkin. 
Treenit ainakin tehosivat, kun oli niiin väsynyt koira sen jälkeen ettei iltalenkillekkään       jaksanut lähteä ;)
Kuvat on Suomenlinnan reissulta jossa Emmi sai todella paljon huomiota siitä kun kulki reppu selässään :D
Tänään oltiin Micon kanssa koirapuistossa, jossa oli super ihana ja kaunis 8-kuinen irlannisetteri (meinasin varastaa siitä meille toisen punaisen ;) ), kultainennoutaja, lagotto ja russeli. Russeli oli ehkä kooltaan paras leikki kaveri Micolle, mutta kyllä leikki onnistui myös kolme kertaa isompien kanssa erityisesti oli hirveän hauskaa leikkiä sen saman ikäisen setterin kanssa vaikka murskaantuikin monta kertaa sen alle, mutta sehän ei haittaa ;). 

5 kommenttia:

  1. Voi rallytoko on niin parasta! Nanan kanssa käytiin yks kurssi tossa joku aika sitten, oli kyllä tosi hauskaa. Oon miettinyt et Timolle voisin ostaa tollasen reppujutun, mistä toi on ostettu? :)

    VastaaPoista
  2. Niin on! :D Toi reppu on mustista ja mirristä, mutta ei ole laadultaan mikään maailman paras, koska jos paino ei ole tasainem molemmilla puolilla se valuu helposti toiselle puolelle, mutta ajaa asiansa. Haluisin jonkun paremman, koska toi on kyllä tosi kätevä kun sinne mahtuu just vesipullo, kuppi ja namit esimerkiksi :>.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, pitää sit miettiä et jos ostaisin kerralla jonkun kalliimman :D Mutta ehkä tuollainenkin voisi olla ihan riittävän hyvä.

      Poista
  3. Haaste! :) http://nellie-dellie.blogspot.fi/

    VastaaPoista