tiistai 17. syyskuuta 2013

Rallytokon kakkoskerta

Rallytokon toisella kerralla tehtiin kolmea erilaista rataa. 
Ekasta radasta jäi mieleen pyörähdykset jaa miksi? :D Pyörin koko ajan väärään suuntaan vaikka katsoin varmaan miljoona kertaa, että mihin päin käännyn, kouluttajakin sanoi juuri ennen kylttiä että "nyt sitten käännyt vasempaan...", mutta ei onnistunut, kuin vasta usean toiston jälkeen.. Muuten rata sujui oikein mukavasti ja kouluttaja kehui Emmin takapään käyttöä. Ennen se ei tiennyt sen "olevan olemassa", mutta näköjään meidän temppujen opettaminen jossa vaaditaan takapään käyttöä on tehonnut. Olen siis opettanut sen esim. laittamaan etutassut laatikon päälle ja pyörimään sen ympäri takajalat maassa ja kiipeämään portaat, kolmion yms. muut sellaiset takaperin.
Toisessa radassa meille uudet asiat olivat ainakin tulppaani ja houkutus. Houkutukseen olen tyytyväinen, koska yleensä Emmi syö maasta kaiken mitä näkee, mutta nyt ei ollut huomaavinaankaan niitä, ehkä se ei huomannutkaan ja sen takia liike sujui hyvin, haha. Voi myös olla, että se huomasi, mutta mun lihapullat voittivat houkutukset, en sitten tiedä onnistuisiko yhtä hyvin jos siinä olisi jokin tuoksuva maksalaatikkopurkki. 
Tulppaani oli meille toinen uusi juttu, olin siitä kuullut, mutta en tiennyt kuinka se käytännössä tehdään. Ekalla kerralla kun kouluttaja sitä selitti en tajunnut mitään joten pumin omistaja tuli leikkimään mulle koiraa ja opetti. Tajusin sen silloin, mutta kun yritin Emmin kanssa en enään muistanut mitä piti tehdä. Tein sen sitten muutaman kerran muiden avustuksella ja alkoi se sitten lopulta jumittua minunkin päähän. Emmille (sekään) se ei ole vaikea liike, vaan ainoastaan minulle, mun pitäis käydä varmaan ensin joku hitaasti oppiville ihmisille suunnattu rallytokokurssi ja sitten mennä vasta koiran kanssa treenaamaan, haha. 
Kouluttaja kysyi meiltä, että aijotaanhan mennä kisamaan johon naurahdin, että ehkä sitten joskus, siihen hän vastasi, että "ei pianhan te jo kisoihin menette" jos hän ei sitä mieliksi sanonut, niin en kyllä ymmärrä, että miten hän voi edes ajatella sellasta (pian voi tosin tarkoittaa eri ihmisillä eri aikaa, joten ehkä se kouluttajalla tarkottaa sellasta kymmentä vuotta ;D) , no Emmissä voi piilläkkin jotain toivoa, mutta jos minä sitä koulutan niin kisauran aloittaminen hidastuu ja paljon hidastuukin.. :D
Kolmas rata oli lähes samanlainen, mutta yksi uusi vaikea liike siihen tuli: koiran piti istua, siitä nousta seisomaan ja omistajan kiertää sitten koiran ympäri. Vaikeuksia tuotti istumisesta seisomaan nouseminen, Emmi ei tajua sitä yhtään, jos se istuisi minun edessä ja pyytäisin sen siitä seisomaan varmaan onnistuisi, mutta ei kun se on sivulla, varsinkaan kun ei voi liikkua. Ei auta muu kuin ruveta ahkerasti kouluttamaan sitä. 
Rallytoko voi kuullostaa helpolta lajilta, mutta ei se kyllä ole, ainakaan mulle hah, se ei haittaa sitten yhtää, aina pitää olla vähän haastetta!
Katselin tossa vanhoja kuvia Liinasta, jota tuli sen seurauksena kova ikävä, joten päätin sitten kuvittaa postauksen tällä kauniilla koiralla :').

1 kommentti: