sunnuntai 29. syyskuuta 2013

saksanpaimenia, lampaita ja jyrsiöitä!

Perjantaina serkku kysyi, että lähdenkö niiden mukaan käymään pitkästä aikaa tutuilla joilta löytyy eläimiä vaikka muille jakaa ei tarvinut kahta kertaa miettiä lähdenkö, tottakai! 
Emme olleet tosiian siellä muutamaan vuoteen käyneet, joten en tiennyt mitä eläimiä siellä tällä hetkellä olisi. Kun ajoimme pihaan katseeni siirtyi välittömästi koirien häkille ja siellä oli kaksi saksanpaimenta, oih! Heti kävin tietysti tutustamassa niihin, nimiksi paljastui Jade ja Aatu. 
Rapsuttelin niitä, jonka jälkeen mentiin lampaita katsomaan vai oliko ne koiria tai kissoja? En ole ihan varma nimittäin ne oikein änkesi kaikki samaan aikaan syliin rapsutettavaksi, häntä heilui ilosta. Piti hirveästi puskea, että saisi rapsutuksia, itse halailin niitä ja upottauduin käsillä niiten pehmeään villaan. 
Kun lähti kävelemään koko lauma seurasi perässä, tunsin itseni ihan joksikin lammaskuiskaajaksi :D. Ihanan sosiaalisia tapauksia  pakko sanoa! 
Lampaiden jälkeen siirryttiin takaisin Aatun ja Jaden luokse. Pyydettiin luonnollisesti heti lupa saada lähteä lenkille ja tietysti saatiin. Itse otin lenkitettäväksi ison ja ihanan Aatun ja serkku sai innosta puhkuvan Jaden joka oli tosi pieni suunnilleen Emmin kokoinen. Käveltiin maantiellä, metsässä ja pelloilla. Meidän piti ottaa kaikki ilo irti kun kerrankin saatiin hihnan päähän kaksi upeaa rotua edustavaa otusta. 
Halailin tietysti Aatua, se on niin suuri, että tuntuu ja näyttää niin ihanan uskolliselta :3. 
           Jade&Aatu
kaunis
Lenkin jälkeen koirat olivat saaneet pahimmat energiat pois ja oleskeltiin niiden kanssa. 
Pieni kokoero :D
Käytiin yhdessä vaiheessa eläinhuoneessa joka on täynnä monenlaisia jyrsiöitä, on rottaa, chinchillaan, kania, marsua, hiirtä, lintua, gerbiiliä vaikka mitä! Rotan otimme pois häkistä ja sen uskalsin ottaa syliiin kun oli niin kiltti. 
Palattiin takaisin koirien luokse ja vietiin ne takaisin häkkiin, pikkasenko oli vaikeeta jättää ne sinne ja lähteä kotiin...:D Tuttumme sanoi, että voi tulla aina hakemaan meidät hoitamaan koiria kun käy meillä päin ja hoitoonkin saisi ottaa, se olisi ihanaa, mutta eräs austraalialainen ei välttämättä olisi täysin samaa mieltä :D

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja muutenkin kiva postaus! Kauniita etenkin nuo sakemannien pääkuvat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon :> ! Itekkin tykkään niistä, kauniista koirasta saa kauniita kuvia :)

    VastaaPoista