keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kopla kasassa

Ella ei olekkaan pitkään aikaan täällä blogin puolella pyörinyt joten päätin omistaa tämän postauksen vain sille.
Ellaa en ole itsekkään nähnyt vähän aikaan, joten eilen se tuli meille hoitoon senkin takia, että pystyisin treenaamaan sen kanssa ja muutenkin sen on syytä tulla taas vähän sivistymään kaupunkiin sieltä metsän keskeltä.
            IMG_2313
Kävin koirien kanssa yhdessä lenkin ja ylättävän hyvin se meni siihen nähden, että viimeksi näkivät toisensa kolme viikkoa sitten. Lenkin jälkeen lueskelin kokeisiin ja samalla aktivoin Ellaa piilottamalla nameja joiden etsimisessä onnistui tosi hyvin vaikka hirveän hyvin ei osaa yleensä nenäänsä käyttää. Tein sen kanssa sivulle tuloa jonka osasi aika hyvin paitsi tuli helposti vinoon. Opetin sen menemään käskystä kyljelleen ja tasapainottelemaan laatikon päällä. Kokeilin myös osaako pitää noutokapulaa suussa, ei suostunut ottamaan sitä kädestäni joten yritin avata Ellan suuta, mutta piti sitä tiukasti kiinni ja työnsi käsiäni tassuillaan pois. Hain sitten Emmin ja annoin sille kapulan suuhun Ellan katsoessa vieressä, sen jälkeen tarjosin sitä vielä Ellalle ja kappas kummaa yhtäkkiä se otti sen heti suuhunsa piti sitä niin pitkään kuin halusin. Joskus siitä, että Ella matkii Emmiä on jotain hyötyäkin :'D.
             IMG_2314
Illalla lähdin vielä kävelemään koirapuistolle, mutta siellä oli monta nöffiä ja mulla oli sellainen tunne, että Ella saattaa tuntea itsensä ahdistuneeksi pienessä tilassa isojen ympäröimänä joten kuljin ohi ja jatkoin matkaa toiselle puistolle. Aluksi siellä ei ollut ketään, mutta myöhemmin sinne tuli hetkeksi ranskanbulldoggi jonka kanssa Ella tuli toimeen, mutta Ellan piti ihan koko ajan hakkua innosta. Ei edes voinut haukkua normaalisti vaan piti tehdä sellaisia hirveän kimeitä yksittäisiä haukkuja jotka sattuu korviin, se oli taas muuttunut kuuroksi joten komennoilla ei ollut mitään vaikutusta.
             IMG_2320
Olen meinnannut nyt näin syksyllä nukkua useampaankin ootteeseen pommiin, joten Ellan pitäisi muuttaa meille, koska aamuisin kun herätyskelloni soi se pitää kyllä huolen siitä, että varmasti herään tulemalla paukuttamaan häntää sängyn reunaa vasten ja kiehnäämällä syliin.IMG_2325 Aamuruoan sai ansaita etsimällä sen, jonka jälkeen käytiin lenkillä ja lähdin kouluun.
Iltapäivällä lähdin Ellan kanssa treenaamaan kentälle. Muistin, että Ella ei osaisi melkein mitään, mutta yllättävän taitava se olikin.
Seuraaminen sujuu, lukuun ottamatta vasemmalle kääntymistä. Sivulle tulo on muuten hyvä jos vain olisi joka kerralla suora. Maahan ei osaa mennä muuten kuin istumisen kautta joten liikkeestä maahan meno täytyy opettaa jollain eri käskyllä ettei pienen koiran pää mene sekaisin. Kokeiltiin myös vähän jotain rallytokon juttuja jotka sujui hyvin siihen nähden ettei sitä ole treenattu mitenkään aikoihin. Voi kunpa Ella asuisi lähempänä niin pystyisin treenaamaan useammin..
IMG_2333 Ellallahan on kauhea vetämisongelma, mutta treenien jälkeen se ei vetänyt melkein nimeksikään. Olin tosi iloinen, koska vaikka eräs koirakin rupesi haukkumaan sille (oli muuten myös aussie ;) ) niin se ei mennyt siitä sekaisin vaan kuunteli minua. Rapussakin osasi käyttäytyä rauhallisesti vaikka Emmi rupesi kotona haukkumaan jes! Ella kun menee helposti ylikierroksille vaikka vain siitä jos esim. ylitetään autotie, Emmi haukahtaa kerran, rapussa on joku ihminen, auto ajaa ohi.... Ja lista jatkuu pitkänä, mutta ainakin tähän mennessä se on osannut käyttäytyä hienosti.
IMG_2364

2 kommenttia:

  1. Hyviä otoksia hienosta koirasta! Etenkin viimeinen kuva on ihan huippusuloinen :)

    VastaaPoista
  2. hihi kiitos :>! ärsyttää kun on tollanen harmaa sää ettei oikein saa ulkona kuvia, mutta viimeksi sain onneksi pari :)

    VastaaPoista