perjantai 29. marraskuuta 2013

Mulla onkin jo valmis vetokoira

Viime postauksessa kerroin vain Ellasta joten eiköhän nyt voisi kertoa vähän molemmista.
IMG_2413        Koirat olivat nyt harvinaisen hyvä käytöksisiä. Epäilinkin, että ne suunnittelivat jotain isoa juttua minun pääni menoksi, koska tuskin muuten sellaisia olisivat olleet, mutta eivät vain ehtineet toteuttaa sitä. En minä sitä, että se haittaisi, sillä niiden on ihan syytäkin välillä korvata tuhmuuksia olemalla kilttejä.

Eilisellä metsäpeltolenkillä Emmiä sai raahata perässä. Aamulla ruoka ei maistunut ja iltapäivällä sen maha kurni. Lähdin niiden kanssa lenkille ja yritin ottaa niistä yhteiskuvia, mutta Emmi oli jotenkin kipeän oloinen ja normaalia haluttomampi poseeraamaan joten ei siitä mitään tullut. Täytyy muistaa antaa sille matolääke jos vaikka jotenkin siihen liittyisi.

Micoa kohtaan Emmi ei ole mustasukkainen, mutta Ellaa on. Varsinkin jos äiti uskaltaa silittää Ellaa, Emmi juoksee äkkiä sen luokse, työntää Ellan pois ja tunkeutuu syliin rapsutettavaksi. Minua kohtaan ei ole niin mustasukkainen, mutta tuijottaa kuitenkin jossain nurkassa kateellisena kun touhua Ellan kanssa. Onneksi nyt mustasukkaisuus ei mennyt niin pitkälle, että olisivat alkaneet murisemaan toisilleen tai tappelemaan.

IMG_2417       Otin varmuuden vuoksi eilen teille videoita jos en olisi saanut mitään kuvia otettua. Niistä sitten kokosin tollaisen touhuiluvideon. Ella saa siis videolla ruokansa esim. etsimällä sen, lopussa annan sille loput ruoat joita en käyttänyt aktivoimiseen, ja kyllä Emmikin siinä vähän esiintyy.
       Päätin eilen illalla lähteä kokeilemaan Ellan kanssa vetoa canicross tyyliin. Ennen ei oltu kokeiltu joten en tiennyt yhtään osaako. Ella sai Emmin vetovaljaat päälle jotka olivat sille vielä sopivammat kuin Emmille, koska on leveämmän mallinen. Vautsivau miten hienosti se veti! Se oli siinä ihan luonnonlahjakkuus ja osasi kääntyäkin käskystä vaikka sitä ei sille ole opetettu. Emmi ei erityisesti nauti vetämisestä ja multa löytyikin ihan huippu hyvä vetokoira joten varmaan tuun sittenkin koirahiihtämään enempi Ellan kanssa. En tosin yhtään tiedä miten suhtautuu suksiin. Enempi sitten vetämisestä myöhemmin kun näen taas Ellan ja päästään vetopuuhiin.
IMG_2421 IMG_2410
Ella lähti tänään ja Emmi oli super iloinen kun saavuin yksin kotiin. Kävin ostamassa sille joulukalenterin, mutta olin taas vähän myöhässä joten kaupassa ei ollut kuin kahta eri vaihtoehtoa jäljellä ja toisessa ei ollut hintaa joten valitsin tuollaisen koirien suklaakalenterin mikä nyt ei ole mikään maailman hienoin, mutta on sentään jotain ja eihän koira sitä muutenkaan tajua vai tajuaako ;).
             IMG_2438

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti