Mä lähden maalle..

Perjantaina Porvooseen tullessa oli jo melko pimeää, mutta päätin silti lähteä metsään lenkille Ellan kanssa. 

Ensin ajattelin vain kulkea meidän tutun ja turvallisen lenkin, mutta sitten päätin kuitenkin lähteä toista polkua pitkin jota olin isäni kanssa vain kaksi kertaa aiemmin mennyt eikä silloin ollut reittiä tullut tarkkaan katsottua. 

Puolet lenkistä mentiin autotien toisella puolella jolloin tiesin kyllä suurin piirtein missä olin, mutta en osannut kuitenkaan ihan oikeaa polkua pitkin kulkea, mutta löysin tielle. Tien ylityksen jälkeen luulin tietäväni mihin mennä, mutta siinä vaiheessa kun jalat oli nilkkaa myöten vedessä alkoi herätä ajatus siitä, että kuljenkohan täysin oikeaa reittiä. 

Jatkoin matkaa, koska olin varma, että viimeksi siitä mentiin. Onnistuin koko ajan kävelemään läpi isojen lätäköiden ja jalat oli lenkkareissa mukavasti kastuneet. Yhtäkkiä tajusin etten todellakaan tiennyt missä olin. Aika nopeasti pilkkopimeässä metsässä rupesi mielikuvitus laukkaamaan ja pieni paniikki syntymään. Kaivoin puhelimen taskusta ja yritin navigaattorin avulla selvittää mihin suuntaan lähteä, mutta navigaattori näytti jotain Afrikan maata enkä silloin siinä pimeässä tajunnut siirtää sitä Suomen kohdalle.

Olin jo alusta asti ajatellut, että pitäisikö seurata Ellaa, koska se tietäisi tasan tarkkaa mistä lenkki menee vaikka silmät kiinni, mutta ajattelin, että kun se nyt juoksentelee joka suuntaan saattaa se ohjata meidät ties minne. Olisi näköjään pitänyt vain seurata sitä, koska kun näin jälkeenpäin ajattelen se kyllä katsoi minua joissakin risteyksissä kysyvän näkösenä kun lähdin kulkemaan väärään suuntaan ja osasi myös puolessa välissä lenkkiä ohjata minut autotielle. Yritin usuttaa Ellaa menemään kotiin, mutta eihän sekään tietenkään enään tiennyt missä koti oli kun ei ollut ikinä siellä kävellyt. Onneksi Ellalla oli vilkkuva panta ja minulla puhelin jolla sain edes vähän valaistua mihin oikein astun.

 Lähdin sitten kulkemaan eteenpäin siinä toivossa, että se olisi oikea suunta. Suuntavaistoni ei ollut ihan oikeassa, sillä lopultakin puiden takaa alkoi näkyä valoa vaikka luulin siinä suunnassa olevan vain metsää. Lähdettiin kohti valoa ja näinkin vihdoin autotien ja lähdimme sinne suorinta tietä läpi pahimman ryteikön. Päästiin me sitten lopulta kotiin.

Lauantaina lähdettiin ajelemaan kohti mökkiä. Matkalla katsoin hymyillen yhtä isoa lokkia joka muistutti ihmistä ylittäessä suojatietä. En osannutkaan arvata, että katsoin lokin viimeistä matkaa nimittäin siinä tiellä eräs auto ajoi suoraan lokin yli! Höyhenet vaan pöllysi ja hetken kuluttua lokista oli muistona vain pieni valkoinen kasa.. Kai kuski sitten oletti lokin siirtyvän auton edestä pois, mutta itse olisin ainakin varonnut, varsinkaann kun ei ollut mikään moottoritie kyseessä..

        
Mökillä koirat nautti vapaudesta ja nopeasti pimeys laskeutui. Lähdimme silti kylän ympäri lenkille. Minä ja Emmi saatiin heijastinliivit ja Ella sai vilkkuvan pannan.

Emmi vietti loppu illan ulkona, koska sisällä ei suostunut olla. Vaikka mitään aitoja ei ole Emmi pysyy tosi hyvin pihassa paimenet♥, joskus poistuu pihasta metsään kaivamaan kuoppia, mutta se on sallittua. Kerran yöllä iskä oli huomannut Emmin olevan kylmä, joten oli käynyt tarkistamassa oliko ovi kiinni. Eipä ollut eli todennäköisesti Emmi oli nojannut sitä vasten ja se oli auennut. Emmi siis oli lähtenyt omia aikojaan yöllä ulos ja kukaan ei tiennyt kauan siellä oli, mutta oli tullut myös itsekseen takaisin sisälle :). 

Sunnuntai heräsin siihen kun koirat oli touhuamassa ulkona ja Emmi haukkui ikkunan alla.

Käytiin aamupäivällä morjestamassa tuttua jonne Emmi pääsi mukaan, koska hänestä niin hirveästi pitää. Sen jälkeen lähdettiin viettämään isänpäivää papalle jossa oli jo muita sukulaisia. Koirat saivat olla aluksi autossa, mutta sitten mulla kävi niin paljon sääliksi Emmiä (ei Ellaa koska se tykkää nukkua autossa :D), että hain sen sisälle. Emmi käyttäytyi niin hirmu hienosti, että serkun äitikin ihmetteli miten hyvin osaa olla.

        Ajettiin Porvooseen asti autolla josta vaihdoin veljeni kanssa bussiin jolla pääsimme kotiin. Bussissa menin Emmin kanssa istumaan ja Emmi oli heti hyppäämässä penkille, mutta estin sen. Se kuitenkin katsoi mua niin suloisesti, että päätin antaa sen hypätä viereiselle penkilleni. Siinä se nukkui söpösti kippuralla koko matkan eikä kanssa matkustajiakaan tuntunut haittaavan. On muuten hassua kun se on kuitenkin sen verran iso se pystyy halutessaa käydä niinkin pieneen tilaan nukkumaan :D